Lukijoilta: Susipelolla äänten kalastelua

Jotkut Vaasan vaalipiirin nykyisistä kansanedustajista ovat ottaneet kopin uutisesta, jossa kerrottiin, että Länsi-Suomessa susikanta on lisääntynyt.

Lainsäätäjällä on tietysti parhaat edellytykset vaikuttaa asioihin, jotka ovat laeilla säädeltyjä.

Susi, canis lupus, on rauhoitettu EU:n luontodirektiivillä. Kansallinen metsästyslaki noudattaa tietysti sitä, mutta poikkeusluvalla susia saa metsästää.

Poliisi ei tarvitse poikkeuslupaa, vaan sillä on pysyvä lupa suojella ihmisiä heidän henkeään tai terveyttään uhkaavilta eläimiltä ja myös toisilta ihmisiltä, tarvittaessa vaikka ampumalla uhkaaja. Viime vuonna poliisin tietoon tuli 73 henkirikosta, susi ei tehnyt yhtään.

Kun ottaa huomioon rikoslain pakkotilasäädöksen, metsästys- ja poliisilait sekä maa- ja metsätalousministeriön Suomen susikannan hoitosuunnitelman kohdan ”akuutit vaaratilanteet”, niin ainakin säädökset ihmisten suojelemiseksi susilta ovat riittävät.

Susi uutena tulokkaana aiheuttaa suhteetonta kuolemanpelkoa. On turha silloin yrittää vedota kuolemansyytilastoon, että mihin on kuinkakin suuri todennäköisyys kuolla.

Ihminen itsekin on susia vaarallisempi itselleen.

Eläimien hyökkäyksestä tai puremasta vuosina 1998–2015 aiheutuneet kuolemat: ampiainen 23, koira 21, nauta, lehmä ja sonni 12, hevonen 8, kissa 3, karhu 1, kyy 1, mehiläinen 1, pässi 1 ja susi 0.

Lisäksi 33 ihmistä kuoli ratsastamiseen tai hevosen vetämään ajoneuvoon liittyen, 101 ihmistä kuoli hirvikolarissa ja 10 muissa eläimiin liittyneissä kolareissa.

Markus E. Myllymäki

Vaasa

Kommentoi