Pääkirjoitus: Putin lupasi tukea lapsiperheitä viimeisellä virkakaudellaan

Vladimir Putin aloittaa neljännen kautensa Venäjän presidenttinä kansan enemmistön palvomana johtajana. Virkaanastujaisten juhlallisuudet ja paraatit vahvistivat osaltaan myös tavallisten venäläisten suurvaltaidentiteettiä.

Jos Venäjällä edetään nykyisen perustuslain mukaan, Putinin valtakausi päättyy kuuden vuoden kuluttua. Arvailut käyvät jo vahvoina siitä, miten Putin järjestää todellisen vallan säilymisen itsellään vielä presidenttivuosien jälkeenkin.

Putin onnistuu valtaansa pönkittävissä muutoksissa sitä helpommin, mitä paremmin hän pystyy lähivuosina edistämään venäläisten hyvinvointia. Virkaanastujaispuheessaan hän korostikin tarvetta kehittää terveydenhuoltoa ja koulutusta sekä tukea lapsiperheitä.

Venäjä tuskin haluaa vähentää rooliaan kansainvälisen politiikan keskiössä. Se tarkoittaa, että muun muassa puolustusmenojen kasvua ei vastusteta. Maan taloutta onkin kohennettava verouudistuksilla eli käytännössä verojen kiristyksillä.

Venäjän jätehuolto-ongelmat voidaan vielä panna aluehallinnon syyksi. Jos talous tulee vaatimaan eläkeiän nostoa, se rapauttaa jo Putininkin suosiota.

Kommentoi




Luetuimmat pääkirjoitukset