Virvatulten taika sammumassa

Suoluonnon salaperäinen taika on aina kiehtonut ihmisiä. Viehättävimmillään tuo tunteiden palo ilmenee kansanperinteessä virvatulien eli aarnivalkeiden kuvauksina.

Monet ovat vannoneet nähneensä virvatulien hetkellisiä ja sinerviä hehkuja suorimpien usvissa. Ilmiön taianomaisuutta lisää sen selittämättömyys.

Yliluonnollisten uskomusten mukaan virvatuliin liittyy kummittelua ja henkiolentojen vaeltelua.

Toisaalta on arveltu, että aarniksi nimetty haltija liekehtii suolla vartioidessaan kätkettyä aarretta. Näin ollen aarnivalkean nähnyt saattaa saavuttaa ellei rikkauksia niin ainakin onnea.

Maallisemmissa selitysmalleissa viitataan suokaasuihin.

Eloperäisen aineksen mätäneminen, käyminen ja lahoaminen tuottaa kaasuja, jotka maan pinnalle poreillessaan syttyvät hapen ansiosta hetkellisiksi valon häivähdyksiksi.

Tieteellisesti tuokin teoria poukkoilee kuten pallosalama: totta ja tarua yhtä vahvasti päättelijän pähkäiltäväksi.

Eliömaailmassa on toisaalta lajeja, jotka pystyvät tuottamaan valoa biologisesti. Syvänmeren kaloilla on omat lyhtynsä ja joillakin levillä erikoisen hohtamisen kykynsä.

Voisiko suoluonnosta löytyä jokin luonnollinen valontuottaja?

Aiheeseen liittyen suo voi hehkua kenen tahansa onnekkaan nähden ihan oikeasti.

Olipa kerran juhannuksen tienoon yö Salamajärven kansallispuiston Salmisuolla. Aurinko oli juuri vajonnut alimmilleen sallien hetkellisen hämärän hetken.

Yhtäkkiä sammalten ja sarojen tasaiseen kentään syttyi pieni lyhty. Se pakotti pysähtymään ja kiihdytti mielikuvitusta.

Vielä ällistyttävimpiin virvatulten tunnelmiin havainto kasvoi maan minilyhtyjen ryhtyessä leiskumaan kymmenin silmin.

Vasta nöyrtyminen kontalleen taikamaailman eteen paljasti totuuden. Tulikärpänenhän siinä kiimaili naaraan valoisena viestinä lentäville koiraille.

Toisessa havaituksi tulleessa tapauksessa pössähti pahasti.

Lintujen tarkkailija piiloutui hetteikön päälle viritetyn kupolimallisen piilokojun sisälle. Hetken odottelun jälkeen, kun kaikki näytti olevan mallillaan, hän juhlisti tilannetta sytyttämällä sikariaan.

Silloin leimahti.

Savut pelmahtivat ulkosalle ja nokiseksi säikähtänyt sytyttäjä harppoi nevalle pakokauhuisena.

Kojun pystyttämisen temmellyksessä tallautunut hyllyvä maa vapautti metaania ilmaan. Yhdestä raapaisusta se räjähti suljetussa tilassa.

Se taisi olla keinotekoisesti autettu virvatuli.

Lievemmässä muodossa samantapaisen ilmiön voi saada aikaan iskemällä seipäällä suohon reiän ja raapaisemalla reiän yllä tulitikun: saattaa syttyä metka liekinpoika.

Onneksi luontoon liittyy vielä paljon selittämätöntä. Siinä mielessä suokin on arvaamaton aarre.

Katkeralta kuitenkin tuntuu havaita, kuinka nopeaa tahtia kadotamme virvatulten aarreaitat pössähtelemään voimaloissa.

Olisipa virvatulten haltija oikeasti olemassa ja varjelisi omaansa tuholta.

Pekka Rajala

Kirjoittaja on toimittaja.