Suoraan silmiin

Joni oli 19-vuotias kehitysvammainen poika, joka työskenteli ruokakaupassa ostosten pakkaajana. Hän oli aina ajatellut, ettei osaisi tehdä mitään erityistä, koska hänhän oli vain ostosten pakkaaja. Eräänä päivänä hän osallistui tilaisuuteen, jossa puhuja sanoi, että jokainen kohtaaminen toisen ihmisen kanssa on mahdollisuus luoda muistikuvia ja siunata toisen elämää.

Joni sai tästä ajatuksen, ja alkoi joka ilta töiden jälkeen etsiä seuraavalle päivälle ”päivän ajatuksen”. Se oli jotakin myönteistä, muistutus siitä kuinka hyvä oli saada elää, tai kuinka paljon ihmiset merkitsevät, tai miten paljon meillä on lahjoja ympärillämme. Joka ilta hänen isänsä auttoi häntä kirjoittamaan lauseen kuudesti tietokoneen ruudulle, sitten Joni tulosti 50 sivua. Sitten hän otti sakset ja leikkasi huolellisesti 300 lappua ja allekirjoitti ne kaikki.

Lappusten pino oli Jonin vieressä aina kun hän teki töitä ja pakkasi ihmisten ostoksia. Kassin pakattuaan hän laittoi lappusen kassiin päällimmäiseksi. Sitten hän katsoi ihmistä suoraan silmiin ja sanoi: ”Olen pannut hienon lauseen kassiinne. Toivon, että teille tulee tänään sen avulla hieno päivä. Kiitos, kun tulitte tänne.”

Kuukautta myöhemmin jono Jonin kassalle oli kolme kertaa pidempi kuin muille kassoille, jono ylettyi pakastealtaille saakka. Myymäläpäällikön kuulutuksista huolimatta kukaan ei halunnut vaihtaa lyhyempään jonoon, he mieluummin jonottivat Jonin kassalle. Eräs nainen sanoi myymäläpäällikölle: ”Aikaisemmin kävin täällä kerran viikossa, nyt käyn aina ohi kulkiessani, kun haluan saada Jonin päivän ajatuksen. Joni tekee enemmän kuin vain täyttää kasseja ruokaostoksilla, hän antaa toivoa ihmisten elämään.”

Eräs nainen totesi minulle vastaanoton yhteydessä: ”Miksi minä hoitaisin itseäni, jos kukaan ei näe minua?” Meillä on tarve tulla nähdyiksi ja rakastetuiksi sellaisina kuin olemme. Me janoamme rohkaisevia sanoja, kiitosta ja hyväksyntää. Kehomme ravintoa ovat proteiinit ja hiilihydraatit, mutta sielumme ravintoa ovat arvostavat sanat ja hyväksyntä. Muistan, kuinka opiskeluaikaan lastentautiopin professorimme sanoi: ”Lapsi tarvitsee kasvaakseen ja voidakseen hyvin kolmea asiaa: terveyttä, ravintoa ja rakkautta.” Sama periaate taitaa päteä myös aikuisten kohdalla.

Totesimme kirjassamme Elämisen arvoista, että onnellisia ihmisiä yhdistävät tietyt asiat. Näitä asioita ovat mm. omien arvojen mukainen elämä, kiitollisuus ja auttaminen. Onnelliset ihmiset auttavat muita ja tekevät hyvää toisille. Onnea ei löydä tavoittelemalla itsekkäästi onnellisuutta. Onnellisuus syntyy siitä, että pyrkii tekemään toisia ihmisiä onnelliseksi. Mark Twain on sanonut: ”Paras tapa ilahtua on ilahduttaa muita.”

Toisen ilahduttaminen ei vaadi paljoa, sen ei tarvitse olla monimutkaista tai kallista. Se voi olla hymy, rohkaiseva sana, tai pieni jaettu hetki. Se voi olla tuntemattomalle tarjottu kupillinen kahvia, tai kolikko auton punaisella olevaan parkkimittariin. Anne Frank sanoi: ”Kukaan ei ole koskaan tullut köyhäksi antamisesta.” Kaikki alkaa siitä, että uskallamme katsoa lähimmäistämme silmiin ja nähdä hänet.

Tommi Koivu

Kirjoittaja on Härmän Kuntokeskuksen apulaisylilääkäri.

Jälkikirjoitus 19.5.2015:

”Hyvä tarina auttaa lasta nukahtamaan ja aikuista heräämään”, on joku sanonut. Olen alun perin lukenut Jonista John Ortbergin kirjasta Pelin päätyttyä kaikki palaa laatikkoon (Päivä Osakeyhtiö 2008), jossa hänestä kerrottiin tositarinana. Käytämme tarinoita, sillä ne tuntuvat koskettavan ihmistä syvemmältä kuin vain mielen alueelta. Maailmalla tarinat ovat yhtä vanhoja kuin itse elämä, niitä on käytetty viemään eteenpäin sanomaa ja avartamaan näkökulmaa. Kylmät tosiasiat saattavat puhutella järkeä, mutta ne eivät yllä sydämeen asti, ja ovat melko hyödyttömiä kun on kyse elämän tärkeimmistä asioista. Päästä sydämeen on matkaa alle puoli metriä, mutta se on monesti kaikkein pisin matka kuljettavaksi. Muutos edellyttää sitä, että jokin koskettaa sydäntä, ja tämän tarina toisinaan saa aikaan. Kolumnini idea oli tuoda esiin ajatus siitä, että voimme tuoda lähimmäistemme elämään iloa pienilläkin asioilla, ja siinä Jonin tarina toimii erinomaisena esimerkkinä. Juttuni saama huomio on ilahduttavaa, sillä se kertoo siitä, että kaipaamme Jonin kaltaisia esikuvia. Emme voi tietenkään olla täysin varmoja, onko Jonin tarina totta, mutta ainakin minun lapsellinen sydämeni, joka uskoo rakkauteen, unelmiin ja onnellisiin loppuihin, haluaa uskoa että se on totta.

Ystävällisin terveisin,

Tommi Koivu

 

 

Kommentoi