Suomi on keksitty juttu

Monikulttuurisuus on sitä, että samassa talossa eletään rinta rinnan moneen tyyliin ja monessa uskossa.

Olen sellaisesta talosta kotoisin. Lapsuuskodissani jokainen ajatteli maailmasta omalla tavallaan. Minusta tuli sosialisti, ateisti ja taiteilija, siskostani tuli Jehovan todistaja ja bisnesnainen ja toisesta siskostani kokoomuslainen osastopäällikkö julkiselle sektorille. Olemme silti läheisiä.

Perheessä rakkauden säilyttäminen voi toki olla helppoa, mutta muidenkin kuin verisukulaisten kesken ystävyyteen saattaa riittää yksi yhteinen asia.

Minulla on ystävä, joka välillä kailottaa punttisalilla, että jos hänen lapsistaan tulee homoja, niin hän tappaa ne. Vastaavin sanankääntein hän vihaa myös “neekeriläisiä”. Olemme silti ystäviä, koska meillä on yhteinen harrastus ja samantyylinen vaikkakin erisisältöinen taipumus suunsoittoon. Suurin osa muista frendeistäni on sitä mieltä, että minun pitäisi katkoa välit tuommoisiin, mutta minä en. Pidän hänestä. Ja minusta on hyvä, että kun hän horisee harhojaan, niin vieressä on joku läheinen sanomassa että älä puhu paskaa.

Mitä tahansa puheita voi sietää. Mitä tahansa tekoja ei.

Nyttemmin ystävyytemme on hiipunut, koska hän on kuollut, tapettu. Tappaja ei ollut homo eikä maahanmuuttaja.

Edesmenneen ystäväni pelot tulevat mieleeni eräiden nykyisten kansanedustajien puheista. Immonen näkee painajaisia monikulttuurisuudesta. Hakkarainen pelkää neekeriukkojen vyöryä. Ronkainen murehtii miksi jotkut maahanmuuttajat törsäävät rahojaan johonkin fiinimpään kuin ne viiden euron pökät, joita Ronkainen itse suosii.

Monet muutkin haluaisivat vähentää maahanmuuttoa ja pakolaisten vastaanottamista tai jopa ajaa toisenväriset ja -uskoiset maasta. Jotkut sanovat, ettei heillä olisi mitään ahkeria ja kunniallisia vieraita vastaan, mutta nyt tulee niin paljon rikollisia, laiskoja ja kulttuuriltaan Suomeen sopimattomia, ettei se käy. Jotkut väittävät, että ulkkareille annetaan erityisetuisuuksia joista ns. kantasuomalaiset voivat vain haaveilla.

Ihmeen vähän nämä isänmaalliset maahanmuuttokriitikot luottavat Suomen perustuslakiin, joka lupaa tasaveroisen kohtelun kaikille uskonnosta ja etnisestä taustasta riippumatta. Ihmeen vähän he luottavat Suomen viranomaisiin, jotka yhä uudestaan muistuttavat, ettei ole mitään erillisiä ulkomaalaistaustaisille varattuja sosiaalitukia.

Ja ihmeen vähän he luottavat oman kulttuurinsa kykyyn pitää puoliaan uusille vaikutteille altistuessaan. Onko aihetta pelätä, että naisten ympärileikkaus tai ääri-islamistien oikeuskäsitykset leviäisivät maahanmuuttajien mukana kuin virustartunta? Tännehän tullaan useammin niitä pakoon kuin niitä tyrkyttämään.

Alkuperäistä ja yksikulttuurista Suomea ei koskaan ollutkaan. Suomi on keksitty juttu. Suomi on monikielinen ja monikulttuurinen 1800-luvun lopulla luotu nippu identiteettejä ja ideoita, joiden varaan eräs valtio perustettiin vuonna 1917. Ihan hyvä nippu, mutta ei kiveen hakattu eikä harmoninen, onneksi. Siksi sitä on voitu kehittää. Sata vuotta sitten suurin osa suomalaisista uskoi valkoisen rodun ja kulttuurin ylivertaisuuteen ja piti ei-kristittyjä moraalisesti ala-arvoisina pakanoina. Suomi kuitenkin muuttui. Kaikki vain eivät pysyneet muutoksessa mukana.

Teemu Mäki

Kirjoittaja on taiteilija (KuT), kirjailija ja teatteriohjaaja.

Kommentoi