Sitten kun minusta tulee diktaattori

Naomi Kleinin kirja Shock Doctrine käännettiin suomeksi nimellä Tuhokapitalismin nousu. Se ei kuitenkaan ole kommunistinen manifesti, eikä edes markkinatalousvastainen.

Sitten kun minusta tulee diktaattori, määrään Kleinin opuksen pakkoluettavaksi jo yläasteella. Ja lukiossa uudestaan. Olen kuitenkin lempeä diktaattori:niitä jotka kirjasta eivät tykkää, Ei edes nimitellä nillittäjiksi.

En tiedä milloin pääsen määräilemään, mutta lienee vain ajan kysymys milloin poliittinen tuuli kääntyy. Vuosia? Vuosisatoja?

Klein väittää kirjassaan, että nykyään rikkaimmat aina yhteiskunnallisen katastrofin sattuessa käyttävät shokkitilaa hyväkseen ja yrittävät ajaa läpi niitä oman etunsa mukaisia uudistuksia, jotka eivät muuten menisi läpi.

Katastrofin lajilla ja syyllä ei ole väliä. Finanssikriisi, tsunami, vesipula, lama, energiakriisi ja sota ovat kaikki myönteisiä mahdollisuuksia. Kun valtio – esim. Kreikka tai Suomi – horjuu, sitä on helpompi töniä haluttuun suuntaan ilman äänestäjien suostumusta. Shokkitilan aikana äänestäjiä on myös helpompi suostutella.

Mihin suuntaan horjuvaa valtiota sitten tönitään? Kuoppaa kohti.

Rikkaimmat ihmiset ja suurimmat yritykset käyvät sotaa valtiota vastaan. Eivät mitään tiettyä maata vaan valtion ideaa vastaan. Heidän mukaansa verojen alentaminen on aina oikeaa politiikkaa ja yksityistäminen parantaa tuottavuutta aina. Valtion rahapula ei heistä koskaan johdu rikkaiden yhä tehokkaammasta veronkierrosta, vaan aina liian lempeästä sosiaaliturvasta, liian korkeista palkoista, liian hyvistä työehdoista, jotka kaikki vähentävät ahkeruutta, työintoa, kannattavuutta ja ennen kaikkea kilpailukykyä.

Siksi he vaativat uudistuksia, joiden todellinen päämäärä on valtion lakkauttaminen, vallan siirtäminen rahalle ja ihmisille.

Se kuulostaa vapauttavalta, mutta se tarkoittaa vahvemman oikeutta kaikkeen. Ja heikomman oikeutta siihen mitä almuna irtoaa.

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan halua jäädä markkinoiden armoille käymään kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Siksi rikkaimmat tarvitsevat shokkitaktiikkaa, jolla valtiota ajetaan alas, mutta samalla hämätään väittämällä, että kyse on päinvastaisesta, esimerkiksi “hyvinvointivaltion pelastamisesta”. Retoriikkaan kuuluu myös väittää Margaret Thatcherin sanoin, että "Vaihtoehtoa ei ole".

Suomen uusi hallitus on fanaattisemmin tällä linjalla kuin yksikään aikaisempi. Se pääsi valtaan, koska riittävän suuri osa ihmisistä – myös köyhistä ihmisistä – uskoi, että työttömyyden ja valtion rahapulan syy on muiden laiskuudessa. Harva uskoo, että häntä itseään on kohdeltu liian lempeästi, annettu liikaa palkkaa, liian hyvää koulutusta ilmaiseksi ja lellitty kunnallisella päivähoidolla. Ne on aina ne muut.

Eräs perussuomalainen poliitikko möläytti äsken Facebookissa, että ”Ei nollatyösopparit tunnu olevan ongelma kuin kusipäille”. Sitten hän sanoi saman kiltimmin.

Kun puolue, joka väittää olevansa tavallisen suomalaisen asialla, sanoo näin niistä työsopimuksista, joissa työntekijällä ei ole oikeastaan mitään oikeuksia, niin siitä tietää, että shokkidoktriini toimii.

Vaihtoehdottomuuden politiikan, eli diktatuurin, voi kuitenkin aina suistaa vallasta ja tilalle asentaa toisen. Tai jotain muuta.

Teemu Mäki

Kirjoittaja on taiteilija (KuT), kirjailija ja teatteriohjaaja.

Kirjoituksen taustaa:
Naomi Klein: Shock Doctrine (2007, Metropolitan Books) / Tuhokapitalismin nousu (WSOY 2008).
Kleinin kirjaa on sekä ylistetty että ankarasti moitittu. Moittijoihin kuuluvat
esimerkiksi Johan Nordberg, artikkelissaan The Klein Doctrine: The Rise of Disaster Polemics (Cato Institute 2008), ja Osmo Soininvaara, joka arvosteli
kirjan Hesarissa ja blogissaan.
Thomas Piketty, Jeffrey Sachs, Heiner Flassbeck, Dani Rodrik, Simon Wren-
Lewis: “Austerity Has Failed: An Open Letter to Angela Merkel”, 7.7.2015.
Ashoka Mody: “A Program for Greece: Follow the IMF’s Research”, VoxEusivustolla 16.5.2015.
Pertti Haaparanta: “Kreikka ei ole vararikossa – Troikka ei vain hyväksy omien
toimiensa seurauksia”, Akateemisessa talousblogissa 8.7.2015.
Pertti Haaparanta: Kreikka on oikeassa, Akateemisessa talousblogissa
19.2.2015.
Olli Herranen: “Elämme talouspopulismin kulta-aikaa”, Revalvaatio-sivustolla
16.5.2015.

 

Kommentoi