Pakkotyömarkkinat

Sosiaaliturvan kannatus on vähentynyt. Yhä useammat pitävät köyhyyttä köyhien omana syynä. Syynä nähdään myös verot ja byrokratiat, jotka estävät työnantajaa työllistämästä nykyistä useampia. Eniten silti hoetaan, että köyhillä on asenneongelma.

Siksi sosiaaliturva ja siihen sisältyvä työttömyysturva on nykyään vastikkeellista, eli ehdollista. Ehtona voi olla koulutukseen meneminen, työn vastaanottaminen tai yksityisyrittäjäksi rupeaminen.

Suuntaus on huono.

Työmarkkinat eivät toimi, jos työnantajan ja työntekijän välinen suhde on epätasa-arvoinen. Markkinamekanismin ydin on hintojen vapaamuodostus: Myyjän ja kuluttajan näkemys hinnasta punnitaan vapailla markkinoilla ja hinta asettuu kompromissina kaikkien kannalta siedettävälle tasolle. Jos ostaminen tai myyminen on pakollista, jos hinnasta ei voi neuvotella, markkinat eivät toimi.

Jos sosiaaliturvaa ei ole tai jos se muutetaan vastikkeelliseksi, työmarkkinoista tulee pakkotyömarkkinat, joilla työntekijät kamppailevat keskenään työpaikoista, työnantajan sanelemalla palkalla. Työpaikkoja syntyy, mutta vain osalla niistä elää. Se ei lopulta ole kenenkään etu, sillä köyhät kuluttavat niin vähän, etteivät työllistä juuri ketään. Paitsi poliisia ja sosiaalitointa.

Markkinamekanismi on hieno härveli. Minäkin tykkään siitä, vaikka olen sosialisti. Sitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa viidakon lakiin. Eikä luulla, että se toimii automaattisesti. Työmarkkinoilla se toimii, jos työn tekijöitä edustavalla ammattiyhdistysliikkeellä on voimaa neuvotella työnantajien kanssa. Voimaa oli, kun työvoimasta ei ollut ylitarjontaa. Nyt ylitarjontaa on, tekniikan kehityksen vuoksi. Siksi työmarkkinat ovat rikki. Ne eivät korjaannu pakottamalla työttömiä mihin vain hommiin nimellisellä palkalla.

Työttömiä mollatessa sanotaan, että kyllä Suomesta tekemätöntä työtä löytyy. Totta, mutta juju on siinä, että sosiaaliturvaa eväämällä ei saada ketään niiden sorvien ääreen, joissa tehdään kunnon työtä ja yhteishyvää.

Pakkotyöllistetty ei päädy lääkäriksi syrjäseuduille, ei hoitajaksi vuodeosastolle. Eikä hänestä kuoriudu uusiutuvia energianlähteitä kehittävää tutkijaa. Jos hänestä saadaan trukkikuski tai makkaranpakkaaja tehtaalle, niin ei se ole uusi työpaikka, hän on vain syrjäyttänyt jonkun kalliimman duunarin.

Pakkotyöllistetty jakaa ilmaisjakelulehteä metroaseman tuulikaapissa. Hän tyrkyttää lehtiä ja roinaa puhelinmyyjänä kehnolla provikkapalkalla. Hän tarjoilee baarissa nollatuntisopparilla. Hän siivoaa kolmea eri kohdetta eri puolilla kaupunkia päivän aikana niin, että palkkaa maksetaan vain kolmesta tunnista, vaikka työhön menee viisi tuntia ja työpisteiden välisiin siirtymisiin kolme.

Sellaisia töitä vastikkeellinen sosiaaliturva ja pakkotyömarkkinat luovat.

Mitä tilalle?

Työtaakkaa pitää jakaa, tehdä lyhyempää päivää. Koulutukseen ja tutkimukseen pitää satsata enemmän. Ja valtion pitää itse uskaltaa työllistää enemmän, ohjata työpanosta sellaisille yhteishyvää luoville aloille, joihin kaupalliset toimijat eivät intoa vinkuen ryntää.

Nyt joku kysyy, että millä lihaksilla se valtio muka tietää, mitä yhteishyvä on. No, meidän lihaksilla, valtiohan olemme me, jotain markkinoita suurempaa ja vähemmän itsekästä.

Teemu Mäki

Kirjoittaja on taiteilija (KuT), kirjailija ja teatteriohjaaja.

 

Kirjoituksen taustaa

Pakkotyömarkkinoista ja matalapalkka-alojen työehdoista kiinnostuneita kehotan tutustumaan tavallisten tutkimusten lisäksi mm. Martta Tuomaalan dokumentaariseen videoteokseen Siivoojan ääni (2014).

 

Tieto, jonka mukaan sosiaaliturvan kannatus on Suomessa vähentynyt, on peräisin YLE:n kyselytutkimuksesta Pirstoutunut Suomi vuodelta 2014. Sen mukaan sekä rikkaat että pienituloiset suomalaiset uskovat sosiaalitukien passivoivan ihmisiä.

Kommentoi