Osavaltioita tyrkyllä Suomenmaahan

Suomi olisi jaettava kuuteen osavaltioon.

Keskitys on tehokasta: voiko Suomesta tulla neljän suurläänin liittotasavalta?

Johan jysähtää eduskuntavaalien alla. Ei sentään. Sanomalehti Ilkan otsikot hyppäävät silmille lähes 50 vuoden takaa. Tasavalta eli vuosia 1967 ja 1970.

Suomen jakamista kuuteen osavaltioon Helsinkiin, Turkuun, Tampereeseen, Kuopioon, Vaasaan ja Ouluun ehdotti silloinen Hyvinkään kaupunginjohtaja Osmo Anttila. Viritelmä ei juuri sytyttänyt asiantuntijoita.

Anttilan mallissa osavaltioilla olisi ollut oma maakuntahallitus parlamentteineen ja määräajaksi valittuine maaherroineen.

Arkkitehti Matti Tausti hahmotteli vuonna 1970 Suomeen neljää tai viittä superlääniä. Länsi-Suomen läänissä olisi asunut 1,3 miljoonaa henkeä Tampere pääkaupunkinaan.

Ilkan toimittaja analysoi, että jos matkaan lähdettäisiin osavaltioperiaatteella, alueella olisi varsin pitkälle viety itsehallinto.

Länsi-Suomen liittovaltio pystyisi toimittajan mielestä ajamaan läpi omin voimin suurhankkeita, kuten Merenkurkun maayhteyden Ruotsiin.

– Länsi-Suomen liittovaltio voisi valtiona hankkia rakentamiseen tarvittavat varat vaikkapa ulkomailta ja maksaa lainan takaisin liikenteestä perittävillä läpikulkumaksuilla.

Toimittajan mukaan uusi, outo ja hämmentävä ajatus neljän läänin liittotasavallasta torjuisi Helsinki-keskeisyyttä.

– Kohta on kysyttävä Helsingin virastosta, saako kesämökin taakse rakentaa tavallisen käymälän, vai täytyykö maisemanhoidollisista syistä tyytyä pelkkään maakuoppaan.

Taustalla velloi myös nykypäivälle tuttu ilmiö. Pitäjien päättäjät painivat – yllätys, yllätys – kuntauudistuksen kimpussa. Jo vuonna 1967 takapiruna vaani pakkoyhdistäminen.

The Beatles-yhtyeen albumi Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band mullisti rockmusiikkia, kun Suomen kunnat sorvasivat lausuntojaan valtiovallalle. Lähes kaikkialla rintama lujittui kuntaliitoksia vastaan.

Professori Mika Kaskimies julisti 48 vuotta sitten, että vajaalla puolella maamme kunnista on edellytyksiä elää, jos jokaiseen kuntaan halutaan tyydyttävän monipuolisen palveluvarustuksen omaava keskus.

Professorin mielestä olemassaolon edellytyksiä oli vajaalla 250 kunnalla, kun tuolloin valtakunnassa hengitti 537 kuntaa.

Nykyisin Suomi koostuu 317 kunnasta. Määrä väheni paljon etenkin vuosina 1969 (–15 kuntaa), 1973 (–29) ja 1977 (–11).

Etelä-Pohjanmaan pienet pitäjät tarrasivat kiinni itsenäisyyteensä. Karijoki teki poikkeuksen. Valtuustossa syntyi yksimielinen myönteinen päätös, jonka mukaan kunta olisi valmis hakeutumaan rannikon kaksikieliseen suurkuntaan tai kuntaryhmään.

Karijoki varasi mahdollisuuden antaa uuden lausunnon. Näytti näet siltä, että ruotsalaisenemmistöiset naapurikunnat eivät olleet kypsiä sulattamaan kaksikielistä suurkuntaa.

Suomen maalaiskunnissa kuohui. Laajamittainen kuntien lopettaminen ja pakkoliitokset heikentäisivät kunnallista kansanvaltaa. Epäkohdista kärsisivät varsinkin suurkuntien laitamille jäävät asukkaat.

Keskustapuolueen johto epäili 1968, että kuntauudistuksesta saattaa tulla pääministeri Mauno Koiviston hallituksen joutsenlaulu.

– Kentällä ollaan hermostuneita kuntien pakkoliitoshankkeista. Niistä ei tule mitään.

JARI KARJANMAA

jari.karjanmaa@i-mediat.fi

Kommentoi