Notta oikeen kurakauppala

Seinäjoen vanhan pilkkanimen, kurakauppalan, keksimisessä ei aikoinaan tarvittu mielikuvitusta. Se kuvasi hyvin syyskelien aikaista asemanseutua, jossa päällystämättömät, nimismiehen kiharalla olleet kadut olivat täynnä lätäköitä. Ja rapa lensi.

Savinen maaperä ei ollut vain kauppalan ongelma, sillä paisunnan eteläpuoleinen osa maalaiskuntaa, Joupin- ja Jouppilankylä, oli myös ollut vanhan merenpohjan hetteisintä osaa. Larvakuja, jonka varteen isäni 1950-luvulla rakensi omakotitalon, oli kyläläisten suussa rapakuja. Muistan, ettei nimitys tuntunut kivalta.

Rautateiden ja muutenkin keskeisen liikenneasemansa vuoksi maakunnan keskukseksi kehkeytynyt Seinäjoki oli luontojaan maakunnan ja ennen muuta vaasalaisten pilkan kohteena. Monet ympäristön kunnat olivat väkiluvultaan suurempia, Etelä-Pohjanmaan henkiseksi keskukseksi itsensä nähnyt Lapua haastoi Seinäjokea jatkuvasti, eikä vierasta väkeä maakuntaan tuonutta rautatietäkään pidetty muuta kuin perkeleen keksintönä. Kyllä tällaiselle keskukselle oli omiaan nimitys kurakauppala, kun kuraakin kerran oli.

Mitä enemmän Seinäjoki kehittyi ja mitä vahvemmaksi tuli sen asema keskuksena, sitä kitkerämmäksi tuli myös kateus. Seinäjoen hallinnollisen, kulttuurisen ja kaupallisen palveluvarustuksen vahvistuminen koettiin vaurastumisena, joka oli muilta pois. Tällaista "viholliskuvaa" ruokkivat monet paikallispoliitikot, jotka nojasivat nurkkakuntaisuudesta sikiävään voimaan.

Kurakauppala-nimittelyä tuskin olisi syntynyt, jollei Östermyran ruutitehtaan olemassa olo olisi aikanaan pakottanut vetämään rautatielinjaa etäälle ruudinvalmistuksesta, miltei suoperäiseen maastoon. Kuntakeskus alkoi muodostua asemanseudulle eikä vararikon takia hiljenneeseen Östermyraan, nykyiselle Törnävälle.

Ilkeät puheet kurakauppalasta laantuivat, kun kaupungiksi tulleen paikkakunnan kadut saivat 1960-luvulla asfalttipäällysteen. Kokonaan panettelu ei toki loppunut, se vain alkoi kohdistua uusiin asioihin kuten maailmankuulun arkkitehdin Alvar Aallon suunnittelemaan kaupunkikeskustaan: Seinäjoesta oli kuulemma tullut todellinen lakeuden risti. Tunnelma Etelä-Pohjanmaalla oli skitsofreeninen: Vaasaa vierastettiin ja pidettiin etäisenä, muttei Seinäjoen kehitystäkään pitänyt päästää karkuun.

Viime vuosien aikana tilanne on dramaattisesti muuttunut: vaikka maakuntakeskusta koko ajan hienoisesti näykitään, ymmärretään, että Etelä-Pohjanmaa tarvitsee entistä vahvemman veturin. Kurakauppalan nimityskin häipyi jo kauan sitten oikeaan paikkaan: historian lehdille.

Siksi tuntuukin kummalliselta, että vanhaan ivanimeen törmää taas vähän väliä. Nyt se vain esiintyy Seinäjoen kaupungin silmäätekevien, nuorehkojen kehittäjätohtorien, pääkaupungin sanomien ja uhoavien komiakonsulttien kielenkäytössä. Sitä käytetään myös alkuperäisen merkityksensä vastaisesti. Eihän kurakauppala-nimitys koskaan merkinnyt rumuutta, tuppukylämäisyyttä eikä kehittymättömyyttä. Passaa kysyä, kuka nostaa kenenkin häntää, kun kaupunkimme viime aikojen myönteistä kehitystä pitää kuorruttaa menneisyyttä vähättelemällä ja vääristelemällä. Onko se olovanansa komiaa?

Markus Aaltonen

Kirjoittaja on tietokirjailija ja valtiopäiväneuvos Seinäjoelta.