Maantiede ja valtioetu

Viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. J. K. Paasikivi oppi tämän vanhoilta viisailta, Urho Kekkonen taas Paasikiveltä.

Suomen turvallisuuspoliittinen asema on nyt verrattomasti parempi kuin Paasikivi ja Kekkonen osasivat ikinä kuvitella. Itse asiassa turvallisuutemme on taatumpi kuin koskaan aikaisemmin.

Geopolitiikan ikuiset säännöt eivät silti ole muuttuneet. Valtio on territoriaalinen eläin. Globalismia tai ei, maantiede on yhä turvallisuuspolitiikan ydin.

Kenraali Nikolai Makarov menetteli sopimattomasti ja rikkoi kansainvälisiä protokollasääntöjä muistuttaessaan Suomessa vieraillessaan julkisesti geopoliittisista tosiasioista. Suorapuheinen kenraali teki silti meille palveluksen.

Näyttää nimittäin siltä, että poliitikkomme ovat kaiken unohtaneet eivätkä mitään oppineet. “Maantieteelle emme mahda mitään. Emme me ettekä te." Totuutta ei mitätöi, että lausuma on alun perin pantu Josif Stalinin kontolle.

Nykyinen keskustelu kansainvälisestä politiikasta väistää ja melkein pelkää kahta likaista avainsanaa Droit de regard ja Raison d'Etat. Kun me suomalaiset olemme niin eurooppalaisia, niin eurooppalaisia että, ei haittaa oppia hiukkasen diplomatian perinteistä kieltä ranskaa.

Droit de regard merkitsee yksinkertaisesti valtion oikeutta turvallisuusetujensa takia “pitää silmällä" eli kiinnostua tai huolestua siitä mitä tapahtuu välittömästi sen rajojen takana. Jokainen suuri maa suhtautuu naapureihinsa intressialueenaan tai etuvyöhykkeenään, verhosipa se politiikkansa millä tekosyillä tahansa.

Toiset suurvallat saattavat mukista vastaan, mutta hyväksyvät tosiasiat yleisen rauhan ja tasapainon nimissä. Muuan esimerkki: Venäjän puututtua elokuussa 2008 asevoimin Georgian asioihin USAn hallitus tyytyi vain puhumaan pontevia. Epävaltio Euroopan unioni pystyi vielä vähempään. Maailma siis tunnusti Georgian kuuluvan Venäjän etualueeseen.

Raison d' Etat, valtioetu, tarkoittaa valtion oikeutta itse tulkita välittömiä turvallisuusetujaan. Suurvallat tulkitsevat valtioetuaan väljästi. Esimerkistä käy USAn toimeen panema Irakin miehitys.

Suurvalta arvioi itse valtioetunsa. Ei tunnu todennäköiseltä, että Suomen presidentin, pääministerin ja ulkoministerin vakuuttelut NATOn laajentumisen harmittomuudesta tekivät isoakaan vaikutusta Kremlissä. USAn diplomatian Suuri Vanha Mies George F. Kennan määritteli USAn ydinasesateenvarjon ulottamisen NATOn uusiin jäsenmaihin Puolaan, Unkariin ja Baltian maihin "huijaukseksi, jolla saattaa aikanaan olla eeppiset mitat."

USAssa on keskustelu suurvallan etuvyöhykkeistä ja valtioedusta yhtä sopimatonta kuin sukupuolielinten kansanomaisten nimitysten julkinen huuteleminen. Amerikkalaista hurskastelua, jonka taustalla on luja luulo USAn poikkeuksellisuudesta ja maailman johtajan tehtävästä.

Kuvitellaanpa, että Neuvostoliitto olisi voittanut kylmän sodan ja ilmoittaisi nyt sijoittavansa ohjustentorjuntaa liittolaismaihinsa Nicaraguaan ja Meksikoon. Uskoisivatko amerikkalaiset, että ohjukset on tarkoitettu torjumaan Kiinan uhkaa ja että Varsovan Liitto on eräänlainen Pelastusarmeija, rauhan palveluksessa ?

Pelkkä tosiasioiden tunnustaminen ei ehkä riitä viisauden lähteeksi. Etenkin pienen maan johtajien kannattaisi joskus astua naapurin saappaisiin ja miettiä, miltä maailma sieltä käsin näyttää.

Keijo Korhonen

Kirjoittaja on Arizonan yliopistossa luennoiva tohtori.