Leikkiä ikä kaikki

Milloin viimeksi leikit? Taputitko ämpäriä hiekkalaatikolla sanoen ”älä tule paha kakku”? Muisteletko lapsuutesi lempileikkiä tai nuorena kesäleirillä opittua uutta leikkiä? Oletko kenties työssä, jossa leikki on jatkuvasti äärellä kuten päiväkodissa, nuorisotyössä tai kerhonohjaajana? Tuliko mieleesi kenties jotain hassua?

Kaikki vastaukset ovat oikeita. ”Emme lopeta leikkimistä, koska vanhenemme. Vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen”.

Leikki voi olla sosiaalista kanssakäymistä tai oman mielikuvituksen tuotetta, joka tapahtuu vain sinulle juuri nyt, tässä hetkessä. ”Perillä ollaan, nyt pihalle” tokaisen kuusivuotiaalle tyttärelleni tullessamme kauppareissulta kotiin. ”Odota äiti, mulla on tarina kesken…” kuuluu vastaus. Hänellä oli mielessään menossa jokin niin siisti seikkailu, ettei kotipihaan saapuminen kiinnostanut.

”YLLÄTYS! Lumisadekone!” samainen kuusivuotias hihkuu kesken muuttokaaoksen. Hän tulee riemua täynnä eteemme puisen palikkalaatikon kanssa, jonka sisällä on valkoista paperisilppua. Hetki piti hengitellä ja pidätellä kiukkua. Mutta kun näin kaksivuotiaan pikkusiskon tuikkivat silmät, ei auttanut kuin heittäytyä mukaan lumileikkiin! Pihalta lumi olikin juuri sulanut. Kiitän lapsiani rentouttavasta lumileikkituokiosta jätesäkkien ja pahvilaatikoiden keskellä.

Lasten leikkiaika on lyhentynyt. Jopa 8-vuotiaiden mielestä leikkiminen on lapsellista. Naapuruston mukulat eivät enää kiipeile puissa, rakenna yhdessä lumilinnoja tai hiihdä pellonreunaa peräkanaa. Miten leikki syntyy? Annetaan lasten tylsistyä. Sen parempaa mielikuvituksen moottoria ei olekaan. Lakataan viihdyttämästä jälkikasvua ja annetaan heille aikaa oivaltaa leikki.

Työssäni kohtaan leikkiviä ihmisiä. On lapsia, nuoria, aikuisia ja iäkkäämpiä heittäytyjiä, joiden olemuksesta näkee, miten hyvää leikkiminen tekee. On syytä muistaa, ettei leikki ole tyhjänpäiväistä tai joutavaa.

Leikki opettaa, rentouttaa, rauhoittaa ja lievittää stressiä, tutkitusti. Leikin kuuluu olla myös tuottamatonta toimintaa, joten mikäs sen parempi vastapaino nykyiselle tehokkuusajattelulle.

Leikki on universaalia, kaikki osaavat leikkiä. Uskaltavatko kaikki, se onkin toinen juttu. Laajennetaan hiukan leikin käsitettä. Aikuiset naiset kokoontuvat viikoittain tekemään yhdessä näytelmää, raavaat miehet luistelevat useita kertoja viikossa mustan lätkän perässä ja mumma lukee runoja lapsille. Leikkiä kaikki!

Liian ahtaaseen lokeroon ahdettuna leikkimisestä tulee ”vain leikkiä”. Varoakin täytyy, sillä emme halua leikillämme ketään satuttaa tai kiusata. Ollaan myös herkkiä ja empaattisia leikeissämme.

Heittäydy leikkiin ja mielesi avautuu. Luovuus kukkii, rentoudut ja voit oppia jotain uutta. Kokeile, se on hauskaa ja useimmiten ilmaista. Leikki ei katso ikää, aikaa tai paikkaa.

Tehdään tästä vuodesta hauska ja leikkisä. Murretaan mielikuvat ja myytit, sallitaan kaikenikäisten leikkiä ja heittäydytään itsekin leikin vietäväksi. Otatko haasteen vastaan?

Anna Granlund

Kirjoittaja on Pohjanmaan leikkilähetti Koko Suomi leikkii -hankkeessa.

Kommentoi