Kuka keksi muiluttaa Ståhlbergin?

Ensi torstaina on presidentti Ståhlbergin ja hänen puolisonsa muilutuksen 80-vuotismuistopäivä. Eteläpohjalaisilla oli vahvasti osansa siinäkin skandaalissa.


Nurmolainen eläkkeellä oleva ylikonstaapeli Matti Jaskari kertoi kerran minulle kuulleensa Kuortaneen kirkkoherralta Heikki Vihmalta, että päätös Ståhlbergin kyydittämisestä oli syntynyt lasin ääressä Ostrobotnialla.

Koolla oli lakia ja teologiaa lukevia, joukossa körttiläiset AKS-veljet Vilho Kalevi Vihma (s. 1907) ja Mikko Jaskari (s. 1903).

"Mitä tehtäis jotta mainittais, kyseltiin.

Jaskari, hovioikeuden auskultantiksi edennyt ylioppilaspoliitikko ja Suomen Lukon sihteeri, lupasi kyyditä Ståhlbergin ja kysyi, mitä teologit tekisivät. Luvattiin kaataa Aleksanteri II:n patsas.

Jumaluusoppineilta meni pupu pöksyyn, mutta tuomarinplantun uho toteutui.

Historiallisista tapahtumista syntyy usein legendoja. Osa tosia, osa puoleksi tosia ja osa perää vailla.

Koetin hakea eri lähteistä vahvistusta Matti Jaskarin kertomalle. Kyydityksen alkusyistähän ei ollut täyttä selvää saanut oikeuskaan.

Ståhlbergien sieppausta autoon kotinsa läheltä Kulosaaresta, aamukävelyltä, ja pakkokyydittämistä Joensuuhun 14.- 15.10.1930 kuvataan monessa tutkimuksessa.

Ståhlbergin elämäkerran (ilm. 1969) kirjoittanut Yrjö Blomstedt uskoo oikeudenkäynnin totuuteen. Ei konspiraatioita, vaan "sattumanvaraisesta mielijohteesta käyntiin lähtenyt ja hatarasti toteutettu, alkeellisesti valmisteltu kesken katkennut kyyditys".

Kyyditysauton kuljettaja oli Valtion lentokonetehtaan koekäyttäjä John Janné. Mukana oli kolme muuta alle kolmikymppistä lapualaishenkistä miestä, kaikki lentokonetehtaan palveluksessa.

Janné paljasti lapuanliikkeen johtomiehen Iivari Koiviston painostuksesta kyydityskäskyn antajaksi Jaskarin, joka oli sivutoimisesti Yleisesikunnan palveluksessa.

Jaskari väitti ensin toimineensa "vakaumuksellisena kommunistina", mutta tunnusti sitten saaneensa määräyksen everstiluutnantti Eero Kuussaaren välityksellä esimieheltään kenraali Walleniukselta 11.10. puhelimitse Sortavalasta. Yleisesikunnan päällikkö oli tarkastusmatkalla ja istui iltaa railakkaissa juomingeissa.

Jaskari totteli käskyä parin päivän päästä, otti yhteyden Jannéhen, joka lainasi Chevroletin ja värväsi apumiehet. Walleniukselle Jaskari lähetti salamerkkisähkösanoman. Sen upseerit yrittivät hävittää, mutta se löytyi.

He yrittivät myös vetäytyä vastuusta. Kuussari väitti poliisikuulusteluissa, että asiasta oli päätetty Helsingissä. Wallenius selitti antaneensa "kevyen poliittisen keskustelun yhteydessä aiheen kyyditykseen ilman että oli tarkoittanut sitä toimeenpantavaksi tai saanut keneltäkään ohjeita".

Kihlakunnanoikeus tuomitsi Walleniuksen ja Kuussaaren kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja viralta pantaviksi. Jaskari sai kaksi vuotta, Janné puolitoista.

Totuudeksi jäi, että kyyditys oli käynnistynyt Walleniuksen käskystä Kuussaarelle. Takana olisi ollut jääkärien ja aktivistien pinttynyt viha Ståhlbergia kohtaan.

Kaikki eivät uskoneet oikeuden osuneen oikeaan.

Ester Ståhlberg piti päiväkirjassaan (II, julk. 1986) sieppausta huolellisesti suunniteltuna operaationa ja uumoili taustalla "hyvin korkeaa sotilashenkilöä" eli inhoamaansa Mannerheimia. Ståhlberg itsekin arveli, ettei koko totuus ollut tullut oikeudenkäynnissä esille.

Epäiltiin salaliittoa, jonka muilutuslistalla olisivat olleet muun muassa liberaalipoliitikot W.A.Lavonius, Bruno Jalander ja Risto Ryti sekä Tanner, ehkäpä myös Kallio. Ilmiantoja ja juoruja riitti.

Kuulustelijat kyselivät Mannerheimin läheisestä, oikeistoradikaaliksi tunnetusta kenraali Hannes Ignatiuksesta. Yhteyksiä ei löytynyt.

Lapuanliikkeen johto oli koolla Helsingissä juuri kyydityksen alla, "mutta mikään muu kuin samanaikaisuus ei viittaa siihen, että siellä tai edes yksityisesti sen piirissä olisi kyyditystä suunniteltu", arvelee Blomstedt.

Juha Siltala sanoo tapahtumasarjaa "humalaisten hölmöilyksi".

Mutta olisiko se ollut muidenkin kuin Sortavalan Seurahuoneen humalaisten hölmöilyä?

Entä jos kyyditys todella käynnistyi Vihman mainitsemasta Ostrobotnian illanistujaisista? Jos se on tapahtunut 11. ja 13.10. välisenä aikana, löytyisi selitys. Jospa Jaskari olisikin yllättänyt upseerit panemalla toimeen "kevyesti annetun" käskyn, ja Wallenius puhunut kuulustelussa totta?

Jaskarin perheessä "kloppien harkitsematonta tekoa valitettiin". Körttiläinen isä-Mikko Jaskari, entinen kansanedustaja (kok.) kyseli, mitä pahaa hän oli "Jumalalle tehnyt, kun se häntä niin syvästi rankaisi, että oma poika oli kyyditsemässä hänen ystäväänsä presidentti Ståhlbergia".

Tapauksesta vaiettiin pitkiksi ajoiksi kokonaan.

Ståhlbergien(kaan) muilutuksesta ei ollut vakavampia seurauksia tekijöille. Tuomiot lyhenivät eikä mainekaan juuri mustunut.

Jaskarin ylioppilaspoliitikon ura loppui ja hän joutui jättämään AKS:n, kun ei suostunut sen kunniatuomioistuimen kuultavaksi. Mutta riittihän juristille töitä. Hän toimi asianajajana Seinäjoella 1933-42 ja sitten virkauralla Helsingissä. Eläkkeelle hän jäi sosiaaliministeriön toimistopäällikkönä 1977.

Wallenius jatkoi armeijassa, taisteli talvisodassa menestyksellä Lapissa, mutta epäonnistui - viinan myötävaikutuksella taas - pahanpäiväisesti Viipurinlahdella. Jatkosodassa Mannerheim ei enää hänelle komentajantehtäviä uskonut.

Ståhlbergista muilutus teki demokratian sankarin, joka oli vähällä voittaa presidentinvaalit. Lapuanliikettä se heikensi. Suomen Lukko, jonka puheenjohtaja oli Artturi Leinonen, lakkautti itsensä. Keskusta teki liikkeeseen pesäeron, ja kokoomuksessakin maltillisemmat alkoivat epäröidä. Se myös yhdisti porvarillista keskustaa ja sosiaalidemokraatteja ja pohjusti punamultayhteistyötä, joka ehti merkittävästi yhdistää kansaa ennen talvisotaa.

Siinä mielessä muiluttajat tekivät palveluksen isänmaalle.

KARI HOKKANEN