Kovaa kyytiä luontoarvoille

Sodankylän Viiankiaava on meistä kaukana. Ehkä joku täkäläinenkin on kuitenkin tutustunut turistimatkallaan tuohon luontokeitaaseen.

Kitisen tuolla puolen levittäytyvälle aapasuolle on järjestetty luontopolku, jota pitkin kävelemällä ainutlaatuinen suoluonto avautuu kätevästi esille tavallisellekin tallaajalle.

Uutiset kertovat kansainvälisen kaivosyhtiön tekemistä ja Viiankiaavalle sijoittuvista valtauksista.

Toisaalla ylistetään taloudellisia seuraamuksia ja hankkeen työllisyyttä lisääviä vaikutuksia. Toisaalla kannetaan huolta alueen ympäristöarvoista ja pelätään niiden menettämistä.

Samanlaista keskustelua käytiin aikoinaan kuuluisaksi tulleen Sotkamon Talvivaaran kaivoksesta ja sen aiheuttamista ympäristöuhista.

Talvivaara on nyt näyttänyt kyntensä, joiden alta paljastui putsattavaa.

Vesistöt kaivostoiminnan vaikutusalueella ovat saastuneet. Yksi iso erämaajärvi on jopa muuttunut suola-arvoiltaan sisämaan mereksi ja ominaisuuksiltaan luotaan työntäväksi. (HS 8.11.11)

Lähimmän asutuksen luona pohjavettäkään ei voi enää käyttää kaivovesien saastuttua. Myös pöly- ja hajuhaitat ovat osoittautuneet paikoin kestämättömiksi.

Yhtiö on jo ehtinyt ilmoittaa ryhtyvänsä parantaviin toimiin. Kansalaisten huoli lähiympäristönsä luontoarvojen menettämisestä tuottaa toivottavasti tulosta.

Tässä on jotakin tuttua ja myös Pohjanmaan maakuntia koskettavaa.

Kaikki suurten turvetuotantoalueiden läheisyydessä asuvat muistavat, kuinka alueita perustettaessa korostettiin työllisyysarvoja ja vähäteltiin ympäristöuhkia.

Nyt tulokset ovat nähtävissä. Luontoarvot ovat täälläkin saaneet kovaa kyytiä.

Vakuutteluista huolimatta useat turvemaiden valumavesien alapuoliset vesistöt ovat kärsineet kohtuuttomia vahinkoja. Pahinta on tietysti ollut itse suoluonnon tyly kohtalo.

Parhaillaan lupaviidakon käsittelyssä on kymmeniä uusia turvetuotantohakemuksia.

Tänä vuonna hyväksytyn valtakunnallisen turvetuotantostrategian mukaan uusia tuotantoalueita ei enää tule perustaa luonnontilaisille tai luonnontilaisen kaltaisille soille.

Tämä tavoite näyttää kuitenkin olevan tuuleen huudettu, sillä periaate ei koske jo aiemmin turvetuotantoon hankittuja kohteita.

Käytännössä lähes kaikki suojelualueiden ulkopuolella sijaitsevat luonnontilaiset suot on jo ehditty jyvittää käyttöön otettaviksi.

Luontoarvot häviävät vastakkainasetteluissa. Soilla pesivien kalasääskien ja suolammilla asuvien kaakkureiden on väistyminen.

Vain jotkut yksittäistapaukset tuovat enää lohtua suojelualueiden ulkopuoliselle suoluonnon tulevaisuudelle.

Toisaalta elämme vihdoin aikoja, jolloin aivan tavalliset kansalaiset ovat heränneet vastustamaan lähiympäristönsä luontoarvoja uhkaavia hankkeita.

Kyse on paitsi vakavasti otettavasta huolesta myös taloudellisista arvoista esimerkiksi kasvavan matkailuelinkeinon kannalta.

Alussa mainitussa Viiankiaavan tapauksessa tullaan testaamaan, voidaanko pehmoarvot vihdoin sovittaa kiviporaan.

PEKKA RAJALA

Kirjoittaja on toimittaja