Kapitalismin ja kommunismin outo avoliitto

Ilmaisjakelu on päivän sana. Talousongelmista huolimatta tarjolla on yhä enemmän ilmaisia tai melkein ilmaisia tuotteita.

Ilmaisjakelu johtuu tekniikasta ja vauraudesta. Siksi kierrätyskeskukset pullottavat kamaa, josta monet ihmiset 100 vuotta sitten lähinnä unelmoivat.

Ilmaisjakelu johtuu myös hyvästä tahdosta. Sen voimin on syntynyt esimerkiksi maailman tärkein yksittäinen tietolähde Wikipedia, johon sadat tuhannet ihmiset ovat rahaa pyytämättä kirjoittaneet miljoonia artikkeleita kaikkien yhteiseksi, ilmaiseksi iloksi.

Myös taide jaetaan yleensä ilmaiseksi tai pilkkahinnalla, koska taidetta tehdään taiteen tekemisen ja jakamisen ilosta, ei rahan vuoksi. Toinen syy on se, että taide on usein julkisen sektorin ja säätiöiden rahoittamaa. Kun ne rahoittavat taiteen tuotantokustannukset, eivätkä tähtää liikevoittoon, voidaan taide jakaa ilmaiseksi.

Ilmaisjakelun tavallisin syy ei kuitenkaan ole mikään edellisistä, vaan mainos. Ilmaisjakelu tuottaa rahaa, jos joku ostaa mainostilaa tuotteen kyljestä. Se on niin voitokas konsepti, että varsinkin immateriaaliset sisällöt jaetaan nykyään paljolti ilmaiseksi. Suurin osa internetin sisällöstä on ilmaista tällä näennäisellä tavalla: ilmainen tuote maksetaan osana jonkin maksullisen tuotteen hintaa. Se on painanut sisältöjen hinnat nollaan tai lähes nollaan, mikä on Googlelle ja Spotifylle hyvä, mutta muusikoille paha.

Kommunistinen utopia toteutuu! Mutta vain sisältöjen ilmaisjakelun osalta. Muissa sfääreissä, eli kuorten ja käsin kosketeltavien hyödykkeiden maailmassa, jyllää päivä päivältä puhtaampi kapitalismi.

Kumma kyllä, nämä vastakkaiset kehityskulut eivät ole keskenään täysin ristiriidassa, sillä kommunistisesta ilmaisjakelusta hyötyy varsinkin kapitalisti. Ihmisethän maksavat päätelaitteista ja yhteyksistä juuri sen vuoksi, että niillä pääsee ilmaisiin tai melkein ilmaisiin sisältöihin käsiksi.

Tämä on tosi outo avoliitto.

Hienoa siinä on se, että näin tiedosta, taiteesta ja muista sisällöistä on äkkiä tullut julkinen hyödyke tai julkinen resurssi, johon kaikilla on jokamiehen oikeus. Köyhäkin ihminen voi rohmuta hyllyynsä ja päätelaitteeseensa helposti paljon enemmän sisältöjä kuin ehtii kuluttaa.

Kovin reilu tämä avoliitto ei kuitenkaan ole, sillä se toteuttaa kommunismia vain sisältötuotannon tuloksia jaettaessa, ei työn tekijöitä palkittaessa. Kun sisältöjen polkumyynnistä ja ilmaisjakelusta on tullut vallitseva käytäntö, sisältöjä tekemällä on lähes mahdoton tienata.

Kun valtiot nyt vielä verokilpailevat toisiaan lyttyyn, ei niistäkään enää kohta ole sisällön rahoittajiksi.

Jäljelle jää mainosrahoitteisuus, mutta se malli toimii vain, jos sisällöntekijällä on miljoonayleisö. Muut tekevät tappiota ja talkootyötä, ilman kiitosta ja korvausta, koska markkinoiden näkökulmasta he ovat harrastelijoita.

Tämä on kehnoa lopulta kaikkien kannalta, sillä tulevaisuudessa sisältöjen kirjo supistuu ja laatu laskee, jos niitä tehdään vain puhdetöinä tai mainostajan mieliksi.

Teemu Mäki

Kirjoittaja on taiteilija (KuT), kirjailija ja teatteriohjaaja.

Kommentoi