Hei vaan, pappa!

Hyvä mummi tai ukki. Montako lapsenlasta sinulla on? Yksi, kaksi, viisi, seitsemän – vaivaksi asti, liian vähän vai juuri sopivasti?

ET-lehti kirjoitti helmikuussa: ”Mummo ei enää useinkaan vain istu keinutuolissa ja kudo sukkaa lapsenlapselle. Sen sijaan hän joogaa Intiassa tai pukee ajopuvun päälleen ja lähtee prätkällään reissuun.”

Isovanhempia on nykypäivänä niin moneen, että naistenlehdet ovat keksineet erilaisia isovanhempien arkkityyppejä. On menomummo, uusiomummo sekä some-mummo, joka osaa soittaa lapsenlapsille Skypellä tai jakaa tämän kirjoituksen Facebookissa. On lompsapappa sekä uuspappa, joka vaihtaa vaippaa ensimmäistä kertaa elämässään. On jopa rap-mummo Eila!

Vain harvat antavat nykyisin isovanhemmuuden määrittää koko identiteettinsä, vaikka ikä puhuisikin mummouden puolesta. 70 on uusi 60, 60 uusi 50, ja elämähän oikeastaan vasta alkaa viisikymppisenä, lasten lennettyä pesästä! Työurien pidentyessä yhä useampi mummi tai ukki on vielä täysin työelämässä lastenlasten ollessa pieniä.

Eikä eläke sen herkumpaa ole – on kuulemma kiireempi kuin koskaan ennen.

Käännetään asia toisinpäin: Kuinka monta mummia tai pappaa lapsenlapsellasi on? Yksi, kaksi, neljä? Tuskin paljon enempää, vaikka uusioperheiden aikaa eletään.

Mummot ja ukit ovat niitä harvoja käsitteitä, jotka lähes jokainen lapsi tunnistaa osaksi elämäänsä. Kavereilla on samat mummit ja papat, joista puhutaan ja joiden kautta samastutaan toisiinkin lapsiin. Vaikka edes isovanhempien ja vanhempien välit eivät olisi kunnossa, lapsenlapselle Mumma ja Paappa ovat silti tärkeitä sanoja, jotka kirjoitetaan elämänkirjaan isolla kirjaimella. He edustavat heti vanhemmista ja sisaruksista seuraavina perheen ja rakkauden pysyvyyttä, jota pieni lapsi on vasta alkanut tutkiskella.

Isovanhempien rooli lapsen elämässä on perinteisesti erilainen kuin vanhempien: isovanhemmat eivät kiellä ja jos kieltävät, kuitenkin myös sallivat. Isovanhemmilla on lapselle kiireetöntä aikaa, tai oli ainakin ennen. Aika mummon ja papan kanssa on arvokasta, koska lapsi saa täyden huomion, toisin kuin useinkaan perheensä kiireisen arjen keskellä.

Arvokas on mummon ja papankin elämä. Työ takana, elämä edessä. Riittää kaveria, kerhoa, seuramatkaa. Elämää on elettävä, kun vielä jalat vievät, tottakai! Vaan entä sitten, kun jalat eivät enää vie?

Kysyin edellä, montako mummua ja vaaria on sinun lapsenlapsillasi. Minun lapsillani on yksi mumma ja yksi paappa, vielä toissa jouluna molempia oli kaksi. Reilun vuoden aikana olemme haudanneet ensin äitini, nyt isäni. Nelivuotias vilkuttelee mummille taivaaseen monta kertaa viikossa.

Iltasadun lukee nykyisin aina äiti. Lomalla mennään vuokramökille eikä mummolaan, sillä mummolan vuokrasopimus on päättynyt ja koti tyhjennetty muuttolaatikoihin. Ei syödä papan silakoita, ei mummon paistamia muffinsseja. Muistot elävät kyllä, mutta uusia ei tule.

Elämä on haurasta. Sen toivon jokaisen menomummon muistavan. Lapset ovat pieniä vain hetken, mummot ja papat eivät ehkä ole vanhoja saati joutilaita koskaan. Rap-mummo käskee hittibiisissään ”mennä tsiigaan mummoo ennen kun se delaa”. Muistakaa toisaalta tekin, mummot ja papat, soitella, kun aikaa vielä on. Jos on.

Henna Helmi Heinonen

Kirjoittaja on seinäjokelainen kirjailija ja psykologi.