Hallitusta ohjaa kokoomuksen ideologia

Paavo Väyrynen sanoi Kataisen hallituksen suurta kuntauudistusta ideologiseksi. Sen avulla keskitetään asutusta ja varallisuutta varsinkin pääkaupunkiseudulle, mutta myös muutamaan pienempään "alueelliseen metropoliin". Tuloksena on valtava tulonsiirto suurimmissa keskuksissa maata ja kiinteistöjä omistaville, enimmäkseen kokoomusta äänestäville ja rahoittaville.

Pääministeri torjui väitteen ja jatkoi: "Keskittäminen ei olekaan ideologia".

Sentralismija sen vastakohta, desentralismi, eivät ole poliittisia "ismejä" kuten konservatismi tai sosialismi. Mutta takana niissä on mitä vahvin ideologinen lataus, varsinkin jälkimmäisellä.

Keskittymistä perustellaan markkinatalouden luonnollisella menolla, johon ei saisi "poliittisin" perustein kajota. Mutta markkinat ovat paitsi hyvä renki myös ja varsinkin huono isäntä. Niinpä Suomessakin on nähty hyväksi harjoittaa aluepolitiikkaa, rakentaa valtion varoin tai tuella teollisuutta ja infraa maakuntiin sekä perustaa maakuntayliopistojen verkko. Ajatuksena on ollut saada laajan maan voimavarat, inhimilliset ja aineelliset, täysimittaiseen käyttöön.

Aluepolitiikka on ihan varmasti ideologispohjaista, kuten sen nyt harrastettava vastakohtakin.

Ei ole ideologioistariippumatonta, että kuntauudistusta hallituksessa tosissaan ajavat vain kokoomus ja vihreät. Kokoomuksella on mielessä mainittu tulonsiirto omilleen. Vihreät taas uskovat, että pakottamalla ihmiset asumaan mahdollisimman tiiviisti säästyy luontoa maakunnissa, virkistäväksi reservaatiksi.

Demarit ovat mukana vastahakoisesti. Heinäluoma ehdotti paluuta parlamentaariseen valmisteluun. SDP:n väki ei keskittämisestä taloudellisesti hyödy, vaan enemmänkin häviää.

Saattaa olla, että koko uudistus vielä kaatuu. Onhan vaihtoehtoja. Niistä paras voisi olla raskaampien palvelujen siirtäminen maakuntatasolle, yhden organisaation hoidettavaksi. Kansan tahtoakin se vastaisi paremmin, ja kansanvallassa tulisi pyrkiä tekemään niin kuin kansa tahtoo.

Toivottavasti se ei haittaa, että maakuntahallinto on keskustalainen ideologinen ratkaisu.

Suurkuntia perustellaansillä, että muuten kuntien rahat eivät riitä.

Mutta eihän rahojen riittäminen kuntien koosta ole kiinni. Eniten vaikuttaa tehtävien ja kustannusten jako valtion kanssa, mutta aika paljon myös niiden kyky järjestää palvelunsa järkevästi. Pääsääntö on, että iso tuhlaa enemmän ja pieni vähemmän, sanoo tutkimus.

Kuinka julkisen talouden toimijat, valtio ja kunta, jakavat kustannuksensa, on iso ideologinen kysymys.

Kun hallitus nyt säästää valtion menoja leikkaamalla kuntien valtionosuuksia, nousevat kuntien veroprosentit väistämättä, vaikka henkilöstöjä hiostetaan entistäkin tiukemmin. Se tarkoittaa, että veroja maksetaan entistä epäoikeudenmukaisemmin. Kunnilta leikkaamisen vaikutus tekee samaa kuin samanaikainen alvin korotus eli lisää tasaveroja, selittipä Urpilainen mitä tahansa.

Taatusti takana on ideologinen pyrkimys todistaa vastaan pyristeleville kunnille, että niiden rahat eivät riitä.

Kehysriihessä sopeutettiinvaltion taloutta kokoomusvetoisesti, vaikka demarit ja kommunistit ylistivät sopimusta, ikään kuin köyhät olisivat päässeet pelkällä säikähdyksellä. Kokoomuksen bulvaani, Veronmaksajain keskusliitto, ei ollut suotta tyytyväinen.

Kompromississa kokoomus suostui korottamaan vähän tuloveroa ja demarit enemmän arvonlisäveroa.

Kun Katainen ja Urpilainen nyt kilvan ylpeilevät kompromissillaan, vain Katainen ylpeilee syystä. Tuloverot kiristyvät hitaasti, kuluvana vuonna ei ollenkaan. Arvonlisävero nousee kerralla ja joukossa ovat myös ruoka ja lääkkeet. Taas peruutettiin yksi keskustan taistelema helpotus eniten tarvitseville.

Takuulla rokotetaanenemmän pienempituloisia, varsinkin suuriperheisiä ja paljon lääkkeitä käyttäviä ikääntyneitä. Lapsiperheitä kuritetaan vielä lapsilisät jäädyttämällä eli niistetään niiden ostovoimasta.

Kotihoidontuki sentään pelastui, vaikka sekin on keskustan aikaansaama ideologinen etuus. Välikysymys ja professori Liisa Keltíkangas-Järvisen uusi tutkimus tulivat kreivin aikaan.

Urpilaisen tärkein vaalilupaus, ehkä ratkaisevasti tehonnut, siis syötiin. Kannatti luvata, ja seuraaviin vaaleihin on niin pitkä aika, että kannatti lupaus pettääkin.

Tuskin se äänestäjillekään kovin iso yllätys oli.

Wallin selvisiDragsvik-kähminnöistään demarien simpautuksella, kuten odotettavissa olikin. Vaikka nolatuksi joutunut Katainen ehkä olisi halunnutkin, ei hänen hatara sixpäkkinsä olisi RKP:n puheenjohtajan ulosheittoa kestänyt. Jungnerinkin uhkailu taisi olla teatteria.

Jupakan aihe ei sinänsä ollut iso. Lähteekö ruotsinkielinen joukko-osasto Dragsvikin rapistuvista kasarmeista muutamaa vuotta aikaisemmin vai myöhemmin, on samantekevää. Eikä ketään lähtökohtaisesti hämmästytä, jos RKP:n ministeri puolustaa keinoja kaihtamatta pienenevän kielikuntansa jokaista tukikohtaa.

Eduskunnalle "valehtelukin" on kovin joustava käsite. Vaalitappiostaan katkeroituneet demarit kostivat Anneli Jäätteenmäelle rankimman jälkeen paljon kyseenalaisemman tapauksen.

En jaksa uskoa edes puolustusvoimauudistuksen ottamiseen uuteen, nyt asialliseen valmisteluun, vaikka pitäisi. Hallituksen tyyli on kerta kaikkiaan sanelu ja salailu, varsinkin suurissa reformeissa, kuten tässä tai suurkuntauudistuksessa.

Mutta yksi merkittäväseuraus Wallinin valheilla voi olla. Epäluottamusta esittivät nimittäin keskusta ja perussuomalaiset yhdessä.

Puolueet, jotka kilpailevat samoista äänistä, ovat yleensä asioissa lähellä toisiaan, mutta suhtautuvat toisiinsa vihamielisimmin. Niin oli aikanaan sosiaalidemokraattien ja kommunistien suhde, ja niin nyt perussuomalaisten ja keskustan.

Soinin jytky perustui enimmältä osaltaan äänestäjien ja potentiaalisten äänestäjien siirtymään keskustalta. Vaalitaistelussa perussuomalaisten ykkösmaali oli keskusta. Sen poliitikoistakin moni oli jättänyt keskustan ovet paukkuen, tavallisesti urakehitykseensä pettyneinä.

Oppositiossakin on haluttu molemmin puolin pitää etäisyyttä. Välikysymykset on tehty erikseen ja keskusteluissa vinoiltu toisilleen siinä missä hallituksellekin.

Suhteet ovathiljalleen lientyneet. Soinin enintä uhoa ovat hillinneet puoluetoverien rasistiset puheet ja viinanhuuruiset hölmöilyt, mutta varsinkin laskenut gallup-kannatus. Vastaavasti keskustan paniikki on hellittänyt.

Molemmat ovat saaneet nähdä, kuinka tuhoisaa hallituksen politiikka kummankin kannattajille on.

Oppositiopuolueiden välillä on paljon vähemmän asia- kuin asenne-eroja. Siitäkin sen voi päätellä, että ainakin neljännes perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä antoi äänensä Väyryselle, vaikka omakin puheenjohtaja oli ehdolla.

Jos oppositio alkaa yhdistää voimansa, hallitus, varsinkin kokoomuksen apupuolueet, joutuvat paljon nykyistä ahtaammalle.

Jos Soini olisi tarttunut Kataisen tarjoukseen ja mennyt yhdessä keskustan kanssa hallitukseen, olisi moni hölmöys jäänyt tekemättä, ainakin suurimmat eli suurkuntauudistus. ja maaseutuvaruskuntien lahtaaminen. Tuskin ruokaa ja lääkkeitäkään olisi ruvettu raskaammin verottamaan. Olisihan vaihtoehtoja ollut.

KARI HOKKANEN