Hämärä joukkoviestinnän raja

Villi ja vapaa Internet tuntuu joskus uskomattomalta ja epätodelliselta. Monet tuntuvat ajattelevan, että se olisi irrallaan reaalimaailmasta. Moni pitää sitä paikkana, jossa voi liikkua tuntemattomana jälkiä jättämättä ja jossa tavalliset lait ja moraalikäsitykset eivät olisi voimassa. Tulokset puhuvat puolestaan.

Kyllästyttää kaikenmaailman jyrkikasvien vouhotus sananvapauden nimissä nimettömän nettisoopan puolesta. Demokratiassakaan ei pidä sallia vahingollisia ilmiöitä, sellaisia, jotka vain lisäävät pahaa oloa.

Mitä ihmeen virkaa on keskustelupalstoilla, joiden tuotokset eivät kelpaa edes kompostiin. Useita vuosia verkkokeskusteluita siivonneena en jaksa uskoa avoimiin keskustelupalstoihin ja nimimerkkeihin netissä. Niiden suojissa suolletut oksennukset karkottavat vain orastavan rakentavan keskustelun.

Rajoituksia ei tarvittaisi, jos kaikki olisivat fiksuja. Mutta kun eivät ole. Rajoituksilla on kyettävä takaamaan, että myös pienet ja heikommat uskaltavat turvallisesti asioida Internetissä ja keskustella.

Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tämä oikeus kuuluu ihmiselle, jolla on nimi. Vai väittääkö joku, että sama oikeus olisi nimettömällä, nimimerkillä tai jollakin virtuaalihahmolla, jonka henkilöys ei ole julkaisijan tiedossa?

Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä antaa julkaisijalle mahdollisuuden lähdesuojaan ja anonyymiin ilmaisuun. Asia on kuitenkin julkaisijan, eikä tietojen lähettäjän harkittavissa.

Siinäpä onkin pulma. Joukkoviestintä on Internet-aikana muuttunut käsitteenä epämääräiseksi, on vaikea sanoa, missä raja kulkee. Sananvapauslaissakin puhutaan "yleisön saataville toimitetusta viestistä".

Laki edellyttää, että aikakautisilla julkaisuilla ja verkkojulkaisuilla on vastaava toimittaja. Yhdyn niihin vaatimuksiin, että vastaava toimittaja edellytettäisiin kaikilta keskustelupalstoilta. Se selkeyttäisi tilannetta.

Kun internetyhteyttä pidetään jo ihmisoikeutena (YK:n erikoislähettiläs Frank La Ruen raportti 5/2011), niin lainsäädäntöä on uudistettava siten, että ihmisten oikeudet voivat toteutua. Lakiin on samalla kirjattava myös käyttäjien velvollisuudet.

Internetiä kuvataan tiedon valtatieksi, tieverkkoon verrattava väylähän se onkin. Tosin se on väylä, jossa on toistaiseksi aika vähän liikennesääntöjä.

Oudolta tuntuisi ajatus tieliikenteestä, jossa vain osa tienkäyttäjistä tuntisi liikennesäännöt ja turvallisen liikkumisen tavat. Suurin osa käyttäjistä ajaisi vaaroja uhmaten miten tahtoisi. Erikoisina pidettäisiin ajatuksia, että uudet käyttäjät kokeneempien opastuksella oppivat tulemaan toimeen liikenteessä. Ja näinhän nettiyhteisö omiaan haluaa opettaa.

Suomessa rekisteröidään ihmisistä jos jonkinlaista tietoa. Melkein kaikki muu on rekisteröity, mutta Internetin palveluista on hyvin niukasti rekisteröityä tietoa.

Siellä missä liikkuvat kansalaisten ja yritysten rahat, siellä liikkuvat myös rikolliset. Siksi turvallisuuden kannalta on oleellista, että palvelut ja niitä tuottavat tahot tai yritykset ovat varmuudella tunnistettavissa. Yhtälailla palveluita ja keskustelupalstoja käyttävät henkilöt on voitava tunnistaa.

MATTI SALMENKANGAS

Kirjoittaja on Ilkan toimittaja.