Varaavalla takalla voisi tuottaa jopa puolet pientalon lämmöstä

Leikkaa sähkön kulutusta laskemalla asunnon lämpötilaa. Jos kotona on varaava takka, kodin muita lämmönlähteitä voi huoletta säätää pienemmälle, eikä koti silti kylmene.

Parilla puusylillisellä varaava takka luovuttaa säteilylämpöä jopa 24–36 tunnin ajan.

Sähkökatkojen aikana takkalämmitys on ainoa lämmönlähde, joka ei tarvitse sähköä toimiakseen. Tämä lisää kotitalouksien huoltovarmuutta ja omavaraisuutta energiantuotannossa.

Viime talvena kovimmilla pakkasilla energian kulutus oli Suomessa niin suurta, että sähköhuolto joutui äärirajoille.

Pahimmillaan sähkön kulutus ylitti kotimaisen sähköntuotannon niin, että lähes kolmannes jouduttiin ostamaan tuontisähkönä.

Sähköä tuodaan Suomeen naapurimaista, pääosin Ruotsista ja Venäjältä, joissa sääolot voivat samaan aikaan olla yhtä haastavat.

Huoltovarmuusneuvosto julkaisi marraskuun 2016 puolivälissä kannanoton, jossa se esittää huolensa sähkön riittävyydestä Suomessa.

Jos sähkön tuotanto- ja siirtokapasiteetissa ilmaantuu merkittäviä häiriöitä, ne saattavat jatkossa aiheuttaa tilapäisiä sähkönjakelun katkoksia osalle suomalaisista.

Sähköpula voi nostaa myös sähkön hintaa.

Tänä talvena kulutushuipun aikaisen sähkönkulutuksen arvioidaan olevan noin 3400 MW suurempi kuin käytettävissä oleva tuotantokapasiteetti. Suomi on siis etenkin huippukulutuksen aikana riippuvainen sähkön tuonnista.

– Jos kotona on takka, sähkön säästötalkoisiin kannattaa osallistua takkaa lämmittämällä. Kun varaavaa takkaa lämmitetään, kodin muita lämmönlähteitä voi rauhassa säätää pienemmälle, kannustaa Tulikiven toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen.

Vauhkonen muistuttaa, että takkaa lämmittämällä sähköä säästyy erityisesti silloin , kun kulutuspiikki on pakkasilla suurin, eikä silti tarvitse palella.

–Yhdellä lämmityksellä varaava takka luovuttaa lämpöä yli vuorokauden ajan. Näin sähkönkulutukseen voi vaikuttaa erityisesti kysyntäpiikkien aikaan,

Vauhkonen muistuttaa, että takka lisää kotitalouksien omavaraisuutta ja huoltovarmuutta sähkökatkojen varalta.

– Takka on talvella ainoa lämmitysmuoto, joka on täysin sähköstä riippumaton. Esimerkiksi lämpöpumput tarvitsevat sähkövirtaa toimiakseen. Takan avulla kotiin saadaan lämpöä, valoa ja mahdollisuus kypsentää ruokaa. Tästä on etua erityisesti alueilla, joilla sähköt herkästi katkeavat. Talvella takkalämmitys on erityisen ekologista, koska se korvaa hiilivoimaloita, joita pitäisi käynnistää varavoimalaitoksina, kun energiaa ei ole muutoin riittävästi saatavilla, Vauhkonen sanoo.

Takkalämmityksellä voisi leikata jopa puolet lämmityslaskusta.

– Kodeissa, joissa takkaa käytetään lisälämmön lähteenä, säästetään keskimäärin 15 prosenttia eli 1700 kilowattituntia sähköä per lämmityskausi. Tässä olisi vielä rutkasti kasvunvaraa. Varaavalla takalla voisi tuottaa tutkitusti jopa puolet pientalon lämmöstä, ilman että sisäilma lämpenee liikaa, Vauhkonen laskeskelee.

Takkalämmitys ei edellytä loputonta puusavottaa tai suunnattomia halkopinoja pihassa.

Lämmitykseen tarvittava puumäärä riippuu muun muassa talon energiatehokkuudesta ja takan polttotekniikan tasosta Teknologian tutkimuskeskus VTT:n toteuttaman Lämpö ja tulisija -tutkimuksen mukaan passiivitalossa varaavalla takalla voi tuottaa 50 prosenttia rakennuksen lämmöntarpeesta niin, että polttopuuta kuluu 2,3 pinokuutiometriä vuodessa.

Vanhassa peruskorjaamattomassa rakennuksessa varaavalla takalla voi tuottaa 57 prosenttia tarvitusta lämpöenergiasta, jolloin polttopuuta kuluu 14,1 pinokuutiometriä/vuosi.

– Uudis- ja korjausrakentamisessa takkalämmitys kannattaa ottaa huomioon kodin lämmitysratkaisuja mietittäessä, Vauhkonen sanoo.

Erilaisia energianlähteitä yhdistävään hybridilämmitykseen voi yhdistää esimerkiksi varaavan takan ja aurinkopaneelit, jotka voidaan kytkeä vesikiertoiseen lattialämmitykseen ja varaajaan.

–Näin takan tuottamaa lämpöä voidaan ohjata lattialämmityksen lisäksi myös käyttöveden lämmitykseen, lisää Vauhkonen.

Kommentoi