Pientalojen myynti kaipaisi piristystä

Asuntokaupassa ja rakentamisessa KVKL:aa huolettaa erityisesti omakotitalosektorin tilanne.

– Käytettyjen omakotitalojen kauppa on vähentynyt Suomessa vuoden 2007 yli 15 000 kappaleen tasolta viime vuosien noin 12 000 kappaleen kauppamäärän tasolle. Sama näivettyminen näkyy uusien omakotitalojen rakentamisessa: vuonna 2007 niitä rakennettiin vielä yli 16 000 kappaletta, kun vuonna 2016 rakennettiin enää arviolta noin 7200 uutta omakotitaloa, Suomen asuntokaupan kokonaisarvo ylsi viime vuonna lähes 16,5 miljardiin euroon, sanoo KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila.

Tilanne on Malilan mukaan huolestuttava paitsi asuntokaupan myös alan teollisuuden puolesta.

Malila toivookin maan päättäjiltä vauhtia suunnitelmiin laskea asuntokauppaa hidastavaa varainsiirtoveroa.

Kommentoi