Pariisin vanhin kauppahalli on suosittu brunssipaikka

Pariisissa on seitsemän ruokaa myyvää kauppahallia. Niistä vanhin on Les Enfants Rouges. Se perustettiin Ludvig XIII:n käskystä vuonna 1615.

Pieni halli sijaitsee vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä République-aukiolta. Hallista on tullut lähikortteleiden muodikas viikonloppujen brunssipaikka.

Lauantaina ja sunnuntaina ennen puoltapäivää väkeä virtaa kauppahalliin kuin oltaisiin metrossa pahimpaan ruuhka-aikaan.

Brunssipisteissä tarjotaan pohjoisafrikkalaista, japanilaista, libanonilaista ja italialaista ruokaa. Asiakkaan edessä pyöräytetään myös bretagnelaisia suolaisia muurinpohjalettuja ja laadukkaita hampurilaisia.

– Meillä kaikki on valmistettu luomusta, ja ruoat tehdään paikan päällä, Au coin Bio -kojun emäntä Kristina vannoo.

Legrandin pariskunta istuu kauppahallin katetulla terassilla ja nauttii pastaa sinisimpukoilla.

– Joka viikonloppu käymme täällä. Suosikkejamme ovat italialaiset ja libanonilaiset ruoat, kertoo Sophie Legrand kertoo.

39, rue de Bretagne

Avoinna ti-la 8-20.30, su 8.30-17

Bastiljin aukion läheisyydessä sijaitsevat Aligren tori ja kauppahalli ovat Pariisin edullisimpia ruokapaikkoja.

Tänne tullaan kaukaakin. Viikonloppuisin tungos on kova. Tarjolla on perinteiseen tapaan vihanneksia ja hedelmiä, mutta lisänä on pohjoisafrikkalaisia vivahteita.

Torin laidalla on lukuisia arabialaisia lihakauppoja, joista saa julmetun hyviä tulisia merguez-makkaroita ja loistavaa lammasta sopuhintaan.

Hallin puoli on aristokraattisempi. Periranskalaisissa juustopuodeissa laatuja on kymmeniä ja miltei kaikista on eri kypsyysasteita. Huipputavaraa myyviin lihakauppoihin jonotetaan pitkään ja lihamestareiden osaamista on ilo seurata.

Kalatiskeiltä löytyy lukemattomasti eri puolilla Ranskaa kasvatettuja ostereita, joilla kaikilla on oma makunsa. Tietysti tarjolla on hiekattomia avomeren sinisimpukoita ja kirjo Atlantin ja Välimeren kaloja.

Rue d’Aligre ja Place d’Aligre

Avoinna ti–pe 7.30–13.30 ja la–su 7.30–14.30

PATRICK LE LOUARN

Juttu on julkaistu lehdessä 9.12.2016.

Kommentoi