Kukutko vai nukutko? Unentarve on yksilöllinen

Kello tulee illalla puoli yhdeksän. Äidin nukkumaanmenoaika, toteaa Mia Gerdt ja ryhtyy pesemään hampaitaan. Tunnin päästä hän on jo sikeässä unessa. Se on tarpeen, jotta oppilaanohjaajana työskentelevä pienen lapsen äiti jaksaa nousta puoli seitsemältä töihin.

– Minulle yhdeksän tunnin yöunet on minimi. Tietysti joskus tulee nukuttua vähemmän, mutta jos annan säännöllisesti unien lipsua alle sen, sairastun. Sitten iskee flunssa, Gerdt sanoo.

Hän kertoo havahtuneensa vasta aikuisena siihen, että nukkuu keskivertoa enemmän.

– Jos väsymystä on kertynyt, saatan mennä nukkumaan jo iltaseitsemältä. Ja viikonloppuisin menee ihan lahjakkaasti 12 tuntia unta putkeen.

Hän pitää sikeäunisuuttaan lahjana.

– Nukun ihan superhyvin. Kun toiset heräävät keskellä yötä murehtimaan työasioita, minä puran stressin nukkumalla. Yläkoululaisten huumoria kestää paremmin levänneenä.

Risto Kopperi on Gerdtin vastakohta. Viisikymppinen näyttelijä kertoo pärjäävänsä noin neljän tunnin yöunilla.

– Jo alakouluikäisenä lueskelin kirjoja aamuneljään. Tilanne on vuosien varrella muuttunut ainoastaan siten, että nuorena menin nukkumaan aamuyöllä. Nyt nukahdan yleensä iltayhdeltätoista, mutta herään jo aamukolmelta.

Kopperi käyttää ylimääräiset tunnit penkkiurheiluun.

– Katson televisiosta esimerkiksi NHL-jääkiekkoa. Toimin leipätyöni ohella sivutoimisena yrittäjänä, joten aamuyön tunteja on hyvä käyttää myös tekstien lukemiseen, Kopperi kertoo.

Gerdt ja Kopperi kuuluvat harvinaiseen vähemmistöön, kertoo THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen. 95 prosenttia aikuisista tarvitsee unta kuudesta yhdeksään tuntia joka yö.

Mistä näin suuri yksilöllinen vaihtelu johtuu? Sitä ei tiedetä.

– Se on synnynnäistä. Joistakin suvuista on löydetty etenkin pienempään unen tarpeeseen liittyviä perintötekijöitä, mutta kartoitus on vasta alussa.

Partosen mukaan unen tarpeeseen ei pysty juurikaan itse vaikuttamaan.

– Eikä se ole ehkä tarpeenkaan. Pikemminkin kehottaisin nukkumaan sen verran kuin oma luontainen unen tarve edellyttää.

Unihäiriöpotilaisiin erikoistunut lääkäri Henri Tuomilehto huomauttaa, että suuri osa ihmisistä nukkuu vähemmän kuin pitäisi.

– Valtaosa meistä kuvittelee unen tarpeensa huomattavasti todellista vähäisemmäksi. Väsynyt ei välttämättä tunnista univajettaan, sillä olotila on hänelle normaali. Tyypillisiä oireita ovat keskittymiskyvyn puute, muistiongelmat ja ärtymys, Tuomilehto luettelee.

Univaje kannattaisi ottaa vakavasti, sillä pitkän päälle se voi johtaa esimerkiksi painonnousuun ja verenpaineen kohoamiseen.

Toisaalta myös pitkäunisuus voi olla merkki unihäiriöstä, esimerkiksi uniapneasta.

Usein sanotaan, että unen tarve vähenee vanhemmiten. Asiantuntijoiden mukaan ilmiötä ei ole todistettu tutkimuksilla.

– Se käsitys on, että unen tarve pysyy hyvinkin samanlaisena koko aikuisiän. Mutta voi tietysti olla, että vanhemmiten yöunen määrä jää lyhyemmäksi, jos samalla tulee aloitettua päiväunien nukkuminen, Partonen pohtii.

Tuomilehdon mukaan vanhuksen uni on usein työikäistä kevyempää. Unen alku saattaa olla yhtä tehokas, mutta voi herkistyessään johtaa heräilyyn.

– Ikäihmiset nukkuvat usein pätkissä. He voivat lukea sanomalehden jo varhain ja jatkaa uniaan, kun muut lähtevät töihin.

Voiko päiväunilla sitten korvata yöunien puutetta? Ei pitkäaikaisesti, sanovat unitutkijat.

– Parhaimmillaan päivätorkut on mahtava juttu, esimerkiksi urheilija voi ottaa vartin torkut ennen urheilusuoritusta. Jos niillä korvaa jatkuvasti yöuntaan, se kertoo minulle, että ihmisellä on yöllä jokin ongelma, josta hän yrittää selviytyä päivätorkkujen avulla, Tuomilehto sanoo.

RIIKKA HAPPONEN

Juttu on julkaistu lehdessä 31.1.2017.

Kommentoi