Hirsitalon tunnelma sulatti sydämen

Ihastuttavat ruutuikkunat ja leveä ovi kertovat heti tulijalle, millainen koti tästä talosta löytyy.

Edessä avautuu 50 neliötä pelkästään tupaa. Seinustalla hohkaa leivinuuni. Kynttilät ja hyasintit luovat joulutunnelmaa. Nurkassa kimmeltää naapurimetsästä haettu joulukuusi.

– Tunnelma. Se sai meidät ostamaan tämän talon, sanoo Pihla Laakso.

– Sanoin miehelleni näyttöön ajellessamme, että jos pihalla on yksikin syreeni ja talossa pikkuruutuiset ikkunat, minä haluan muuttaa sinne.

Laaksot kantoivat muuttolaatikot sisään vajaat viisi vuotta sitten. Nyt Pihla Laakso istuu tyytyväisenä 1890-luvulla rakennetun hirsitalon tuvassa ja katsoo levollisesti peltomaisemaa.

– Parasta on tämä maaseudun rauha. Ja pihalla muuten on syreenimaja.

Yli kolme metriä korkean tuvan katossa roikkuvat leipävartaat, jotka kertovat omaa tarinaansa maatilan historiasta.

Leveä pääovi oli Laaksojen muuttaessa niin sanottu susiovi, jonka yläosa avautui erikseen. Näin ovesta pystyi kurkistamaan näkyykö ulkona petoja, ennen kuin astui ulkoportaille.

Tuvan remontti on nyt valmis. Työtä silti riittää, sillä neliöitä on 250. Rakentamattomalla vintillä olisi vielä toinen mokoma lisää.

Talossa on kaiken kaikkiaan viisi makuhuonetta. Vanhempien huone on jo viimeistelty, muita huoneita remontoidaan pikkuhiljaa lasten makuuhuoneiksi.

– Talon toisessa päässä on tuvan kokoinen sali, joka on sitten remonttivuorossa muiden huoneiden jälkeen, Pihla Laakso selittää.

Suuressa osassa taloa remonttia oli viimeksi tehty 1950-luvulla. Laaksoja odotti siis hurja urakka putki- ja sähkötöineen.

– Tänne tullessamme, me näimme ennen kaikkea mahdollisuuksia. Työmäärää emme ehkä ihan realistisesti osanneet arvioida, Pihla Laakso sanoo hymähtäen.

Perheen optimistinen ajatus oli, että keväisen muuton yhteydessä perustetusta väliaikaiskeittiöstä siirryttäisiin kesän jälkeen remontoituun tupaan.

– Ei se sitten ihan niin mennytkään. Täällä ei tehdä mitään pienesti, hän naurahtaa.

Oman mausteensa Pihla ja Tero Laakson remonttirumbaan tuo se, että perheessä on viisi lasta. Pihapiirissä olevassa tallissa asuu kuusi hevosta. Pikkukopissa majailevat vuohet, joita on kaksi. Jaloissa pyörii kolme kissaa ja pihalla vahtii koira. Kanojakin on kymmenkunta.

– Emme ole kumpikaan sohvalla viihtyvää tyyppiä. Olemme halunneet tehdä remonttia itse ja apua on löytynyt lähipiiristä, Pihla Laakso sanoo.

Hänen mukaansa vanhan talon kunnostaja ei saa olla hätähousu. Remonttia tehdään iltaisin töiden jälkeen ja viikonloppuisin.

– Tämä vaatii kärsivällisyyttä ja uskallustakin. Sekin on hyvä muistaa, että täysin valmiiksi kaikki ei koskaan tule. Meille tämä on kuitenkin eräänlainen unelmien täyttymys.

Koskella Varsinais-Suomessa sijaitsevan talon pihapiirissä on useita ulkorakennuksia: aitta, maakellari ja savusauna. Kaunis punamultainen pienempi talo on 1700-luvulta. Siinä on ollut muun muassa tilan työväen asuntoja ja leivintupa.

Vieressä sijaitsee hirsirunkoinen navetta. Navetan päädyssä olevan vanhan tallin Laaksot ovat jo kunnostaneet nykyaikaiseksi hevostalliksi.

Savusauna on remontissa. Kiukaaksi on tosin tulossa tavallinen puukiuas. Savuiset löylyt saavat jäädä historiaan, mutta muistot saunasta jatkuvat tuvassa. Savusaunan vankat lavetit pääsivät perheen pitkän ruokapöydän pöytälevyiksi ja sohvapöytäkin on tehty niistä.

– Emme ole varsinaisesti pyrkineet perinnerakentamiseen, mutta yritämme remontissa säilyttää talon hengen perinteisiä menetelmiä kunnioittaen. Esimerkiksi katkaisijat ja pistorasiat haluttiin vanhan tyylisiksi. Myös kaikki käytetyt materiaalit ovat hengittäviä ja vanhaan taloon sopivia.

Pihla Laakso kertoo, että ovi- ja ikkunalistat teetettiin alkuperäisten mallien mukaan.

Huonekaluja perhe löytää kirpputoreilta. Esimerkiksi ruokapöydän tuoleja on etsitty ystävien tuella jo useita vuosia.

– Nyt niitä alkaa olla jo tarpeeksi, mutta ne odottavat tietenkin kunnostusta.

Tärkeintä on Pihla Laakson mukaan säilyttää alkuperäinen tunnelma.

– Intuitiolla mennään, ja ensi käynnillänne sisustus saattaa näyttää aivan toisenlaiselta.

ANNAMARI NURMINEN

Juttu on julkaistu lehdessä 17.12.2016

Kommentoi