– Vahingot ovat mittavat. Talo on melkein täysin tuhoutunut.

Tulipalo painoi savua myös muihin kohteisiin. Pelastuslaitos pyysi sulkemaan alueella sijaitsevien talojen ilmanvaihdon. Övermark kertoo, että lieviä savuhaittoja todettiin ainoastaan viereisessä rakennuksessa.

Palanut kohde on moderni hirsitalo Riihi. Sen on suunnitellut arkkitehti Seppo Mäntylä. Kyseessä on Honkatalojen kohde.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai puoli seitsemän aikaan aamulla hälytyksen paikalle. Palon huomasivat alueelle saapuneet rakennustyömiehet. Omakotitalo oli täyden palamisen vaiheessa pelastajien ehtiessä paikalle.

– Liekit löivät ikkunasta ja palo oli levinnyt laajalle, kun tulimme paikalle. Uskon, että palo on alkanut yön tunteina, mutta aika selviää tarkemmin tutkimuksissa.

Sammutustyöt päättyivät pelastuslaitoksen osalta kahden aikaan iltapäivällä. Paikalla on nyt palon jälkivartiointi, joka on siirtynyt talon rakentajan vastuulle.

Syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat asiaa.

MAIJA SAANIO