– Henkilöä ei ole löytynyt. Huomenna jatkan maastoetsintöjä, torstaina iltapäivällä teen maastoetsintöjä ja perjantaina sekä lauantaina teen taas vesistöetsintöjä. Tänään etenimme viisi kilometriä Seinäjokea alajuoksuun. Kävimme Ylistaron puolella, Savukoski kertoo.

Punkaharjulaisen Savukosken etsinnät kaupungin läpi virtaavalla joella pääsivät käyntiin maanantaina. Tänään tiistaina Savukoski aloitti etsinnät jo varhain eli noin puoli kahdeksan aikaan aamulla.

Savukoskella on apunaan kumivene, Vinski-koira, kaikuluotain sekä vedenalainen kamera. Lisäksi tänään etsinnöissä oli apuna Länsi-Suomen merivartioston vanhempi merivartija evp. Hans Britwin.

– Vaikka Vinski tekee ensi kertaa ruumiskoiran töitä, olen edelleen sitä mieltä, että se on hyvä koira. Etsimämme henkilö vain ei ole ollut lähettyvillä.

Rajavartiolaitoksella yli 20 vuotta aiemmin työskennellyt Savukoski aloitti kadonneiden etsinnät aikanaan kesällä vuonna 1989. Sen jälkeen hän kertoo löytäneensä 112 kadonnutta.

– Juhannuksena 1989 paras kaverini hukkui Simpelejärveen. Silloin aloitin nämä hommat. Minä en tosin häntä löytänyt, vaan eräät pojat. Olen löytänyt yli 112 kadonnutta, mutta lopetin laskennan siihen numeroon, Savukoski tuumaa.

Seinäjokelainen Eeva Eskelinen on ollut kateissa tammikuun puolesta välistä lähtien.

JENNI MÄKELÄ JA SINIKKA VÄLIKOSKI