-Monien keskustaa kannattaneiden mieltä kaihertaa yhä edelleen Niinistön vaikeneminen vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Vaalipiirimme äänestäjistä 70 prosenttia kannatti Ahoa.
Noin 52000 äänestäjän mielipiteen muutos olisi kääntynyt vaalin Ahon voitoksi, mikä Hautalan mukaan olisi onnistunut Niinistön tuella.
-Itse ajattelin olla nyt kuitenkin Niinistöä fiksumpi ja unohtaa tälläkin kertaa menneet. Siksi aion tukea hänen valintaansa seuraavaksi presidentiksi ja toivoa, että hänen ajatusmaailmansa, Väyrysen jälkeen, parhaiten edesauttaisi meidän vaalipiirimme ja koko Suomen menestystä.
Hautalan mielestä maamme menestykseen liittyy läheisesti myös presidentin arvomaailma.
-Minä en kannata presidentin tehtävään henkilöä, joka on uskonnolliselta taustaltaan ateisti ja elää parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, korostaa Hautala kolumnissaan.
Aiheesta lisää päivän Ilkassa