Yksi mielensä pahoittaneista oli keskustan kansanedustaja Tapani Tölli, joka on kertonut tukevansa Niinistöä toisella kierroksella. Hän oli yksi kansanedustajista, joilta ei kysytty lupaa.

-Kyllä minä mieleni pahoitin, kun aamulla mainoksen näin. Otin yhteyttä Niinistön kampanjatoimistoon, josta asiaa pahoiteltiin, Tölli totesi.

Keskustan kansanedustaja Mika Lintilä katsoi, että mainos antaa kuvan siitä, että keskusta puolueena tukisi Niinistöä.

-Se että olen ilmoittanut äänestäväni toisella kierroksella Niinistöä, on täysin henkilökohtainen valintani. Nyt mainos antaa ymmärtää, että keskustalla olisi yhteinen linja ja päätös Niinistön tukemisesta, Lintilä totesi.

Töllin ja Lintilän lisäksi lupaa ei kysytty muun muassa Sirkka-Liisa Anttilalta, Markus Lohelta, Lasse Hautalalta, Jari Lepältä ja Juha Sipilältä.

Jarmo Korhonen pahoitteli tapahtunutta.

-Virhe on minun. Mainos tehtiin nopealla aikataululla. Ehdin noin puolet listatuista nimistä soittaa läpi. He, keneltä en lupaa kysynyt, ovat julkisesti ilmoittaneet äänestävänsä Niinistöä.

-Olen pahoillani tapahtuneesta, Korhonen sanoi Yle Uutisille.