KooKoolla oli nimittäin kokoonpanossaan kaksi lainapelaajaa Tapparalta loukkaantumistilannetta paikkaamassa.

–  Totta kai tässä kohtaa pitää kiittää Tapparaa, kun ollaan rehellisiä ja realistisia. Meillä oli kaksi Tapparan äijää tuolla kentällä ja ne tekee meidän eteen äärettömän hyvin töitä, Tuokkola kiitteli vastustajaa Miika Heikkilän ja Niko Tuhkasen lainaamisesta.

–  Kova ryöstö ja erikoinen peli oli. Olen tyytyväinen siihen, kuinka kärsivällisesti pystyimme pelaamaan, Tuokkola sanoi.

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola puolestaan piti tappiota jopa hyvänä asiana. Tappara on tällä kaudella tottunut laskettelemaan voitosta voittoon.

–  Tavallaan ihan hyvä asia, että me joudutaan käymään näitä asioita läpi. Jos koko ympäristön odotus on se, että me vaan voitetaan pelistä toiseen, niin sitten ollaan väärällä tiellä, Tapola pohti.

STT