Seinäjoki on linjannut yhdeksi painopisteekseen lasten ja nuorten urheiluharrastuksen edistämisen. Tähän nojaten liikuntalautakunta päätti, että jääurheilukeskusta ja uimahallia lukuun ottamatta kaikki liikuntapaikat ovat harjoitusvuoroilla maksuttomia alle 18-vuotiaille. Aiemmin ikäraja kulki 15:ssä vuodessa.

Toimenpiteellä pyritään laskemaan lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen kynnys mahdollisimman alas. Ikävuodet 15–18 ovat merkittäviä elinikäisen liikunnallisen elämäntavan omaksumiseksi. Toivoa myös sopii, että maksuttomat harjoitusvuorot pelastaisivat muutaman nuoren syrjäytymisen tieltä.

Otteluista ja kilpailuista, jotka vaativat lähes aina erityisjärjestelyjä, peritään edelleen maksu. Seinäjoen kaupungissa on myös meneillään talouden tasapainottamisohjelma, johon liikuntatoimikin joutuu kantamaan kortensa. Lähtökohdaksi otettiin, että palvelutaso säilyisi ennallaan eli liikuntapaikkojen määrään tai laatuun puututtaisiin mahdollisimman vähän. Näin ollen tulojen lisäämiselle jäi ohjelmassa merkittävä osuus.

Tulevaisuuden kannalta on kuitenkin tärkeää, että lasten ja nuorten mahdollisuutta harrastaa liikuntaa ei vaikeuteta. Siksi korotus päätettiin kohdistaa täysi-ikäisiin, joilla voidaan olettaa olevan parempi valmius maksaa omasta liikuntaharrastuksestaan.

Loppuun täytyy todeta, että kaupunki pystyy tarjoamaan vain puitteet liikunnalle. Todellisen työn lasten ja nuorten urheilun parissa tekevät seurojen ja järjestöjen lukuisat vapaaehtoiset. Tätä työtä on pyrittävä tukemaan kaikin mahdollisin keinoin.

Olli-Pekka Karjalainen

Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Seinäjoki