Oman voiton pyynti on saanut valtavan merkityksen, olkoon kysymys urheilusta, taiteesta, tieteestä, liike-elämästa tai niin sanotusta jokapäiväisestä elämästä, josta kuitenkin meidän kaikkien tulisi nauttia. Tämä kaikki katsomatta esimerkiksi ihonväriin tai sukupuoleen.

Onnistuminen tai epäonnistuminen. Olemmeko miettineet asiaa isinä, äitinä tai valmentajana?

Voisin verrata esimerkiksi painijaa taiteilijaan, joka on astumassa konserttitilanteessa yleisön eteen. Hän on yksin. Onnistuminen riippuu vuosia jatkuneesta harjoittelusta. Apua ulkopuolelta ei tule.

Joukkueurheilussa samankaltainen tilanne voisi tulla kysymykseen esimerkiksi pesäpallossa. Ajolähtötilanteessa ollaan ratkaisuasemassa satojen tai tuhansien silmäparien kohteena tai jalkapallossa kymmenientuhansien silmäparien katsoessa rangaistuspotkua. Sitten ovat tuomarit, jotka ovat päättämässä oikeudenmukaisuudesta itse tilanteessa. Voisin kuvitella, mitkä ovat paineet.

Olemmeko me urheilussa, taiteessa ja muussa mukana olevat lastemme vanhemmat ja valmentajat huomioineet ennen kilpailutilannetta urheilijan ja taiteentekijän henkiset voimavarat? Puhumattakaan itse kilpailutilanteen jälkeisestä henkisestä palautumisesta voiton tai tappion jälkeen.

Jos urheilija tai taiteentekijä haluaa olla fyysisesti huippukunnossa, siihen on lääkkeitä itse harjoittelusta ja lisäksi on hiihtolatuja, punttisaleja ja piisaa maantietäkin, missä juosta. Mutta se vaatii urheilijalta ja taiteentekijältä kunnianhimoa, viitseliäisyyttä.

Fyysisesti huippukunnossa oleva urheilija ei välttämättä pysty parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, jos henkinen hyvinvointi ei ole kunnossa. Mieli liikuttaa lihaksia. Siksi mielen harjoittaminen on välttämätöntä pyrittäessä huippusuorituksiin. Huippusuoritusten edellytyksenä on suuri määrä harjoituksia, fyysisiä kileltäytymyksiä ja psyykkisiä voittoja. Huippu-urheilija asettaa itselleen pakotteita, joiden välitön vaikutus kohdistuu kehoon ja ilmenee esimerkiksi uupumuksena. Psyykkisiä vaikutuksia on sen sijaan vaikeampi tunnistaa.

Kilpailutilanne muodostaa aina stressitekijän, jonka tulkinta, asenne tai suhtautuminen kilpailun muodostamaan haasteeseen määrää hänen psykofysiologisia reaktioitaan. Asenne ja suhtautuminen kilpailuun riippuu omasta koetusta kyvykkyydesta suhteessa kilpailun vaativuuteen.

Valmentaja voi yhdessä tärkeimpien ihmisten (isät, äidit) kanssa parhaiten vaikuttaa asenteeseen muun muassa säätelemällä kilpailun edeltämiä harjoituksia. Jos itseluottamus on huono, tulee harjoitusten, testiseuraamuksien johtaa urheilijalla tunteeseen, että "nyt homma alkaa kulkea". Jos itseluottamusta on liikaa (ylimielisyys), tulisi syntyä tunne, että kaikki ei nyt ole vielä kunnossa. Tällöin viriää positiivinen taistelun ja näytön halu.

Keskeinen psyykkisen valmennuksen tehtävä on kehittää urheilijan itsesäätelykykyä eli kykyä säädellä yliärsytysoireita itse suoritustilanteessa. Aivojen toiminnallinen tila voidaan jakaa kahteen osaan, tilaan jossa suoritukset tapahtuvat automaattisesti tai järkeilyn kautta.

Tämän aivojen toimintatilan ollessa vallassa, niin sanotussa normaalissa tajunnantilassa, voi suunnitella tarkkaan tulevan kilpailutilanteen tekniikka tai taktiikka, jotka perustuvat luoviin mielikuviin. Ne voivat olla voimakkaasti eläytyviä tai automaattisia rentoja suorituksia.

Psyykkisen valmennuksen tulisi kuulua alusta lähtien jokaisen (urheilijan) ym. kokonaisvaltaiseen mielialan luomiseen. Psyykkisesti vahvalla ihmisellä on vahvuudet antaa energiaa ja hyvää meille kaikille.

Mikko Seppä

Seinäjoki