Soitan pankinjohtajalle ja kerron, että tarvitsen lainoille lyhennysvapaata, sillä en pysty maksamaan lyhennyksiä, korot juuri ja juuri. Pankinjohtaja lupaa joustaa ja lyhennysvapaa järjestyy. Pankki veloittaa lainajärjestelystä 102 euroa per laina kulukorvausta. Lopetan puhelun ja huokaan, olen halpuutettu.

Avaan tietokoneen viimeistelläkseni maatilan verokirjanpidon. Karu totuus alkaa paljastua. Ensimmäisen kerran 22-vuotisen viljelijäurani aikana maatilan tulos on miinusmerkkinen. Viljelijän tulo- ja menogiljotiini toimii vääjäämättömästi. Suljen tietokoneen ja huokaan, olen halpuutettu.

Avaan teurastamon tuottajapalvelun nettisivut ilmoittaakseni lihasikoja haettavaksi. Teurastamon tiedote kertoo, että lihanhintaa alennetaan kaupan hintakilpailun ja kiristyneen markkinatilanteen takia. Hinnankorotusten sijaan teurastamo on joutunut myymään suomalaisen laadukkaan lihatuotteen kaupalle entistä halvemmalla. Suljen tietokoneen ja huokaan, olen halpuutettu.

Paikallisen maatalouskaupan viljelijätilaisuudessa Yaran myyntimies kertoo laveasti tuotteistaan. Myyntimieheltä kysytään että milloin Yara laskee lannoitteiden hintaa, koska sekä raaka-aineiden että öljyn hinta on laskenut. Myyntimies ilmoittaa ylimielisesti, että koska kysyntää riittää ja jotta määräävässä markkina-asemassa olevaa Yaraa ei päästä syyttämään Valion tapaan saalistushinnoittelusta, niin hintaa ei voi laskea. Yara voi siis rauhassa rahastaa minut tyhjiin. Olen halpuutettu.

Verokirjanpitoa viimeistellessä Ylen radiouutiset kertoo Mavin lykkäävän taas osaa tukimaksatuksista. Mukana on eläinten hyvinvointikorvaus, johon tilamme on sitoutunut. Mavi vaivautuu kertomaan asiasta tiedotteella vasta seuraavalla viikolla, vaikka asia on ollut Mavilla tiedossa jo jonkin aikaa.

Maataloushallinto ei pysty hoitamaan hommaansa. Jo viime syksynä valtiovalta rajasi ympäristökorvausjärjestelmän tukiehtoja, koska viljelijät valitsivat liian innokkaasti ympäristökorvauksen hoitotoimenpiteitä. Lisäksi kansallista tukea leikattiin yksipuolisella päätöksellä. Valtiovalta on epäluotettava kumppani. Minun sen sijaan tulee noudattaa kaikkia tukiehtoja virheettömästi ja täydellisesti. Olen halpuutettu.

S-kaupan tv-mainos toitottaa kansalle samaa halpuuttamisen ilosanomaa viikosta toiseen. Vihreällä kortilla pääsee kuluttajan taivaaseen riistämään viljelijää. Vielä viime vuonna meille kerrottiin halpuuttamisen otettavan kaupan omista katteista, mutta ei tuottajalta. Nyt alkuvuodesta kaupan tulosjulkistukset kertovat S-kaupan tuloksen parantuneen entisestään. Kauppa se on joka kannattaa ja tuottajahinta laskee. Olen halpuutettu.

MTK ilmoittaa järjestävänsä viljelijöiden mielenosoituksen, sillä pankkitili on kaikilla tyhjä ja mitta sen sijaan täysi. Totean, että niin minullakin ja päätän lähteä Helsinkiin, sillä minut ja meidät kaikki Suomen viljelijät on halpuutettu pohjamutiin asti.

Sami Yli-Rahnasto

halpuutettu sikafarmari Kauhajoki