Toisen maailmansodan loppuvaiheissa itsenäistyneen nyky-Syyrian historia on täynnä kapinoita, sotia, vallankaappauksia sekä poliisin ja armeijan käyttöä oman maan kansalaisia kohtaan. Olemattomien tietoliikenneyhteyksien takia tiedot tapahtuneesta perustuivat lähinnä huhuihin ja tiedustelutietoon.

Nyt kun maan valtaeliitti käyttää voimakeinoja aseettomia syyrialaisia kohtaan, lyhyet videopätkät lähtevät maailmanlaajuiseen verkkolevitykseen välittömästi. Niiden aitoudesta voidaan kiistellä, mutta enää teot eivät peity sensuurin taakse.

Se saa länsimaisten televisionkatsojien ja lehdenlukijoiden omantunnon kolkuttamaan. Siellä täällä on alettu vaatia ulkovaltojen sotilaallista väliintuloa.

Sotilaiden lähettäminen Syyriaan ei kuitenkaan ole realistinen vaihtoehto. Siihen ei ole halua, siihen ei ole rahaa, eikä näköpiirissä ole tapaa, jolla sotilasoperaatiolla tilanne voitaisiin ratkaista.

Syyria on poliisi- ja sotilasvaltio, joka on vuosikymmenten ajan varustellut itseään. Maalla on taistelukokemusta sekä Israelin kanssa käydyistä sodista että Libanonin miehittämisestä.

Yksittäisiin kohteisiin iskeminen olisi teoriassa mahdollista, mutta valtaa ei sillä vaihdeta vaan varmistetaan siviileihin kohdistuvan väkivallan kiihtyminen.

Tämänkertainen levottomuuksien kausi alkoi jo vuosi sitten osana arabimaiden kansannousua. Syyrian presidentti Bashar al-Assad sai silloin Tunisiasta, Egyptistä, Libyasta ja Jemenistä opin, että tyytymättömyyden lisääntyessä voimaa pitää käyttää mahdollisimman paljon ja mahdollisimman aikaisin oman vallassapysymisen varmistamiseksi.

Huonoista vaihtoehdoista paras tällä hetkellä on diplomaattisen painostuksen ja suostuttelun yhdistelmä, vaikka senkään näkymät eivät ole houkuttelevat.

YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin suunnitelma aselepoineen ja sotilastarkkailijoineen on tie, jota nyt kannattaa edetä. Jos maan nykyjohto saadaan sen avulla sidotuksi vuoropuheluun ja väkivallasta pidättäytymiseen, sekin on jotain.

Erityinen vastuu on nyt Kiinalla ja Venäjällä, jotka ovat tähän saakka katsoneet Syyrian toimia läpi sormien estääkseen Yhdysvaltojen vaikutusvallan kasvun Lähi-idässä. Niiden tunteeton laskelmointi on vain syventänyt kriisiä ja luonut Assadille tunteen voimakeinojen hiljaisesta hyväksymisestä.

Taktikointi ja voimapolitiikka kuuluvat suurvaltojen työkaluihin, mutta niistä kärsivät yleensä siviilit - tällä kertaa Syyriassa.