Keskustan vaatimus on, että hallituksen on lopetettava koheltaminen kuntauudistuksessa. Jos hallituksen käynnistämät karttaharjoitukset jatkuvat, kuntakenttää uhkaa kaaos.
Keskustan kritiikki kohdistuu tapaan, jolla kuntaremonttia on lähdetty tekemään. Ylhäältä alaspäin annetut linjaukset murentaisivat toteutuessaan kansalaisyhteiskunnan perusteita. Suurkunnat eivät turvaisi lähipalveluja eivätkä myöskään lähivaikuttamista.
Ellei hallitus peräänny aikeistaan, keskusta tulee jättämään kuntauudistuksesta välikysymyksen. Siihen pääsevät mukaan kaikki muutkin, jotka allekirjoittavat keskustan linjaukset ja esitykset.
Keskusta jätti ensimmäisen välikysymyksensä kuntauudistuksesta syyskuussa. Silloin puolue jäi kysymyksensä kanssa yksin. Perussuomalaiset kieltäytyivät tulemasta mukaan, koska he eivät olleet saaneet olla mukana välikysymystä muotoilemassa.
Välikysymyksen tavoitteeseen pääsemiseksi olisi viisasta varmistaa, että oppositiokumppani on mukana kysymyksen sisällössä muutenkin kuin teoriassa. Syyskuun jälkeen virinnyt kuntakapina antanee keskustalle toiveita, että välikysymyksen puolesta saattaisi äänestää jopa muutama hallituspuolueenkin kansanedustaja.
Presidentinvaalien jälkeen poliittiset intressit kohdistuvat seuraaviin vaaleihin. Lokakuussa äänestetään kunnanvaltuustojen luottamuspaikoista. Niiden haltijoilla tulee olemaan presidenttiä merkittävämpi vaikutus kansalaisten arkeen ja elämään.
Ei olisi ihme, jos puolueiden halu asemiensa parantamiseen tai edes säilyttämiseen lisäisi ymmärrystä ja tukea keskustan esittämälle kuntauudistuksen tiekartalle.
Keskustan eduskuntaryhmän talvikokouksessaan Seinäjoella esittämä vaatimus yli vaalikauden toimivasta parlamentaarisesta kuntakomiteasta kuulostaa kuitenkin koko remontin hautaamiselta.
Olisiko hallituksen suurimmaksi ja kiireellisimmäksi mainostamalla asialla todella aikaa jäädä komitean haudottavaksi?
Pitäisi olla. Hätäisillä päätöksillä on tunnetusti kiusallisen huono loppu.
Kuntalaisten palveluja tai väestörakenteen vinoutumien hoitoa ei varmisteta kuntarajoja siirtelemällä. Päätökset kuntien tehtävistä ja kunnallishallinnon tulevaisuuden rakenteista eivät voi myöskään perustua yhden vaalikauden valtapolitiikalle. Alueelliset kuulemiskierrokset kuuluvat suurten muutosprosessien alkuun, eivät niiden loppuun.