Pääministeri David Cameron kuuluu kyllä-miehiin ja saa toivoa sydän syrjällään, ettei jäsenyyden jatkamisen eteen tule yllättäviä vaikuttimia, jollainen voisi olla esimerkiksi terroriteko Lontoossa.

Cameron ja EU saivat sovun aikaan kuningaskunnalle annettavista erityisehdoista lauantaita vasten yöllä. Cameron esiintyi niiden jälkeen voittajana, vaikka eri arvioiden mukaan tuulettamiseen ei ole isompaa aihetta.

Britit saivat erikoiskohtelua, mutta eivät yksin, esimerkiksi lapsilisäpäätös tulee koskemaan muitakin EU-maita, ei vain brittejä.

Huolimatta siitä, että neuvotteluiden lopputulos ei ollut sellainen kuin Cameron odotti, herättävät omat säännöt ärtymystä muissa EU-maissa. Kyllä suomalaisilla olisi omia toivomuksia, kuten muillakin. Se ei ole ollut kuitenkaan pelin henki tähän asti.

Iso-Britannian asema on sellainen, ettei sen haluta horjuttavan EU:n perustuksia. Sen ei haluta lipeävän EU-rintamasta rahan eikä yhtenäisyyden vuoksi. Tosin Suomessakin moni toivoo lähtöä, se olisi musertavaa koko EU:lle.