Jättimäistä teosta on sanottu Nummisen elämäntyöksi. Onhan hän sitä aineistoa kokoilemalla puolisen vuosisataa valmistellut, mutta siinä sivussa hoitui kymmenkunta muuta kirjaa, satoja puheita ja artikkeleita, liuta komiteoita ja vaativia luottamustoimia ynnä korkealle yltänyt virkaura.

Yhteisön voima ei jää Nummisen viimeiseksi kirjalliseksi työksi. Valmisteilla on tutkimus Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuraliikkeen synnystä. Muistelmatkin lienevät mietinnässä.

Hyvin ehtii. Eino Jutikkalan ikään on vielä pitkälti toista vuosikymmentä.

Yhteisön voimanviidessä osassa on yli 3000 sivua. Erinomaiselle kuvitukselle on haluttu saada arvoisensa paperi. Sellainen painaa; koko sarja 12,6 kiloa.

Harva lukee kokonaan, iltalukemisena sängyssä ei kukaan. Enemmän tämä onkin hakuteos, jota luetaan siltä täältä ja josta haetaan vastauksia kysymyksiin.

Ja vaikka ei koko sarjaa kahlaisikaan, jo lukemalla osien sisällysluettelot ja viimeisen osan lopun yhteenvedon saa ytimekkään selon siitä, mikä nuorisoseuraliike on ja mitä se on saanut aikaan.

Hakuteoksena sarjaon sekä rikas että valtavine henkilö- ja paikannimihakemistoineen helppokäyttöinen, kiitos myös kustantajan (Edita). Nuorisoseuraliike on kaikkialla maassa, kylätasoa myöten, toiminut valtava kansanliike, johon otti osaa sekä erittäin suuri osa kansallisen tason vaikuttajistamme että kansan syvien rivien laajemmin tuntemattomista.

On tärkeätä tietää nuorisoseuraliikkeestä.

Ani harvaa Suomen historiaa vuoden 1881 jälkeen käsittelevää tutkimusta tai yhtään maakunta- ja paikallishistoriaa koskettavaa tutkimusta tullaan tästä eteenpäin tekemään käyttämättä lähteenä ja apuvälineenä Yhteisön voimaa.

Numminen teki tutkimuksellaan valtavan palveluksen tulevalle tutkimukselle.

Historia on jaettukolmeen aikajaksoon, joista keskimmäiselle on omistettu kolme osaa.

Synty ja kasvu kattaa esihistorian ja ajanjakson 1881-1905, Kauhavan nuorisoyhtiön synnystä suureen murrosvuoteen 1905. Silloin ensimmäinen sortokausi päättyi ja vaihtui vilkkaaseen ja vapaaseen kansalaistoimintaan.

Voi liioittelematta sanoa, että ilman jo neljännesvuosisadan toiminutta nuorisoseuraliikettä Suomen mahdollisuudet selviytyä sortovuosien paineista olisivat olleet oleellisesti heikommat.

Vastarinnan tunnetuimmat hahmot edustivat yhteiskunnan eliittiä, mutta ilman kansallismielisyyteen ja toimintaan aktivoituneita rahvaan joukkoja se olisi voitu murtaa ja valmius ottaa ohjat omiin käsiin 1905-06 muutoksessa ja sitten 1917-18 jäänyt riittämättömäksi.

Kolme seuraavaaosaa käsittävät vuodet 1905-44. Yksi osa selvittää järjestöhistorian, toinen itse seuratoimintaa ja kolmas toiminnan ydintarkoitusta, kansalaiskasvatusta..

Tavoite oli yhdistää kaikkien kansankerrosten nuoriso "puolueettomaan" yhteiseen toimintaan. Käytäntö oli vaikeampi.

Liikkeen alullepanijat olivat kansallismielisiä ylioppilaita, ja säätyläisnuoriso muodosti usein seurojen toimihenkilöstön rungon. Mutta mukaan vedettiin rahvaan nuorisoa, maalla talollisten ja tilattomien, kaupungeissa herrasväen, mutta myös työväen. Yhteisesti oli luotava edellytyksiä heikompienkin itsekasvatukselle, jota kautta kansallinen rintama vahvistuisi.

Vuosiin 1905-07ulottuvaan aikaan asti nuorisoseurojen ja työväenliikkeen aatteet olivat lähellä toisiaan. Sosialismin voittokaan työväenliikkeessä ei heti katkaissut yhteyttä. Alkiokin myötäili vielä 1906, Ilkan ja maalaisliiton perustamisvuonna, halutessaan säilyttää liikkeen ehjänä.

Vuosi 1918 teki sopuilusta lopullisen lopun. Nuorisoseuroista tuli valkoisen kansanosan järjestö, nuorisoseurantalot ja työväentalot kilpailivat. Toimintamuodot olivat melkein samoja, mutta toisen ideologia tuli Marxilta, toisen Snellmanilta ja Alkiolta.

Tiukempaan kilpailuun nuorisoseuraliike joutui nuorsuomalaisten "Soihtujen" ja varsinkin vanhasuomalais-kokoomuksen "Nuijien" kanssa. Maalaisliiton suuntaan ei kilpailua syntynyt, kun kummankin korkein auktoriteetti Alkio torjui poliittisen nuorisojärjestön perustamisen puolueelleen. Sitäkin ongelmallisempi oli sitten kilpailu tai työnjako MNL:n kanssa sodan jälkeen.

Santeri Alkionsuhteessa nuorisoseuraliikkeeseen on paljon samaa kuin suhteessa toiseen alkiolaiseksi sanottuun liikkeeseen, maalaisliitto-keskustaan. Kummassakaan Alkio ei ollut perustaja. Kummallekin hän kuitenkin antoi pysyvän hahmon ja kestävimmän osan ideologiaa, edelliselle Pyrkijässä, jälkimmäiselle Ilkassa.

Yhteisön voima ilmestyi Alkion 150-juhlavuoden kynnyksellä. Kun tänä vuonna Alkiota muistetaan lukuisissa seminaareissa, juhlissa - pääjuhla on Laihialla 17.6. - ja julkaisuissa, tarkastellaan myös Alkion perinnön, "alkiolaisuuden", säilymistä kummassakin kansanliikkeessä.

Kumpaankin antavat Alkion päiväkirjat uutta valoa. Varsinkin vuoden 1922 jälkeen kirjoitetuissa, tutkimuksen ulottumattomissa olleissa, esiintyy kehitykseen tyytymätön vanha patriarkka.

Alkio kutsuttiinSuomen Nuorison Liiton kunniajäseneksi 1921. Hän oli sekä SNL:n että maalaisliiton suurimpien kokousten arvostettu juhlapuhuja, jota myös toisten pitämissä puheissa kunnioittavasti muistettiin ja siteerattiin.

Se ei kuitenkaan tahtonut vanhalle Alkiolle riittää, kun hän näki ja koki aatteistaan poikettavan. Aukusti Ripsaluoma sai loukkaantuneelta patriarkalta yhtä kitkeriä huomautuksia kuin Kyösti Kalliokin.

Myös "alkiolaisuuden" perinnön säilymistä ja tilaa Numminen käsittelee. Paljonhan siitä on pudonnut pois, Alkio karsasti tanssia ja hänen nuorisoseuroissaan vaadittiin - ainakin teoriassa - raivoraittiutta. Alkiolle viihdepuolella oli välinearvo, nyt se ainakin sivusta katsoen näyttää muuttuneen monelle seuralle itseisarvoksi.

Kuluva vuosi antaa sytykkeitä juurille menolle kummassakin suuressa alkiolaisessa kansanliikkeessä.

KARI HOKKANEN