Kuinka tavallisia nämä perusruotsalaiset ovat, sitä hiusta voi toki halkoa. Yksi päähenkilöistä, pakistanilaissyntyinen mies on asunut Ruotsissa lapsuudesta asti, kaksi palestiinalaisveljestä on juuri saanut Ruotsin kansalaisuuden ja perinteiseen kantaväestöön kuuluva riikinruotsalainen nainen on kääntynyt islamin uskoon.

Näin parikymmentä vuotta Ruotsissa asuneelle sarja tarjoaa sekä samastumiskohteita että uusia näkökulmia. Palestiinalaisveljesten ilo Ruotsin passin saamisesta pysähdyttää. Ei enää pitkiä paperisotia tai epäluuloisia rajavartioita. Kun taskussa on Ruotsin passi, on vapaa matkustamaan minne haluaa, veljekset riemuitsevat. Vaikka heidän laillaan maahanmuuttaja olenkin, tällaiset ongelmat ovat minulle vieraita. Suomen passi avaa ovia yhtä ketterästi kuin Ruotsin.

Veljeksistä toinen, Jehad, pitää luontevana sitä, että hänen tapaiseltaan ei-ruotsalaisen näköiseltä mieheltä kysytään, mistä hän on kotoisin. Maalaisjärjellä ajatellen näinhän sen pitäisi olla. Ei kai etnisen taustan kysymisessä ole mitään outoa.

Sarja kuitenkin problematisoi juuri erilaisuuden havaitsemisen tai sivuuttamisen. Haastateltavista pakistanilaissyntyinen mies kummastelee, miksi hänen lapsiltaan kyseltiin Thaimaan-matkalla, mistä nämä ovat kotoisin, lapsethan ovat asuneet koko ikänsä Ruotsissa. Mies kehotti lapsiaan vastaamaan, että ihminen voi olla Ruotsista vaikka olisikin tummaihoinen.

Yksi sarjan suurista teemoista onkin ulkopuolelle sulkeminen tai sisäpuolelle hyväksyminen, se miten ruotsalaisuutta määritellessä vedetään rajaa ruotsalaisten ja ei-ruotsalaisten välille. Ymmärrän turhautumisen, joka väkinäiseen rajanvetoon liittyy. Ei ihonväri tai etninen tausta ole kaikissa yhteyksissä olennaista.

Samalla tunnistan sen liioitellun varovaisuuden, johon ruotsalais-palestiinalainen Jehad viittaa. Olen useita kertoja istunut taksissa maahanmuuttajakuljettajan kyydissä ja arponut mielessäni, josko rohkenen kysyä mistä ajaja on kotoisin. Vai tulenko silloin sulkeneeksi hänet ruotsalaisuuden ulkopuolelle, siis saman ruotsalaisuuden, jonka ulkopuolella itsekin toisinaan olen?

Toisille ruotsalaisuuteen kuuluminen on ilmeisesti niin tärkeää, ettei ilmeisiä eroavaisuuksia uskalleta tuoda esiin toisen loukkaamisen pelossa. Mutta joskus on virkistävää, kun joku ottaa riskin.

Asun lähellä Suomenlaivan terminaalia, joten kotinurkillani liikkuu paljon suomalaisia turisteja. Paikallisella kioskilla saan joskus palvelua sekä ruotsiksi että englanniksi. Joku voisi vetää herneen nenäänsä, jos monen Ruotsissa asutun vuoden jälkeen tulisi kohdelluksi matkailijana, mutta minua myyjän otteet ilahduttavat. Hänhän yrittää kielitaidollaan vain parantaa palvelua.

Mitä ruotsalaisuus sitten sarjan mukaan on? Siteeraan sattumanvaraisesti yhtä haastateltavaa, argentiinalaissyntyistä naista: "Ruotsalaiset juovat paljon alkoholia ja heidän täytyy olla päissään ennen kuin he voivat tanssia". Voi kauhistus! Ei tulisi suomalaisille mieleenkään.

Pia-Mari Suomela

Kirjoittaja on Tukholmassa asuva toimittaja, joka on kotoisin Seinäjoelta.