Tuorein kokoomusehdokas sen sijaan käskee HS:n kuukausiliitteen sarjakuvassa vaimoa kaatamaan kahvia ja kansaa keräämään käpyjä. Hieman myöhemmin ilmestyneen Helsingin Sanomain pilapiirros sen sijaan piilottaa kyntensä ja kunnioittaa uutta presidenttiä viittaamalla pehmeästi vallanvaihtoon. Kissa on nostettu pöydälle. Ja Rontti kysyy emännältä: "Tuleeko tänne joku koira?"
Samaisen lehden yleisönosastokirjoituksessa Jenni Haukiota kehotetaan luomaan yhteiskunnallista runoutta ja muistutetaan Sylvi Kekkosen lukupiireistä. Mielessä käväisee Ilmari Kiannon Punainen viiva ja köyhän kansan lähes uskonnollinen äänestyshurmio. Karhu siinä kuitenkin peri: tappoi torpparin niin, että veri valui punaisena viivana.
Nykykansalainen toki tietää, että päämiehen oikeudet ovat rajalliset ja että yksilö itse on lopulta vastuussa omasta hyvinvoinnistaan.
Sirkushuvien lisäksi menneillä viikoilla tarjottiin älyllistä keskustelua ja kiinnostavia näkökulmia. Poliitikot, taiteilijat ja tieteilijät paljastivat suosikkinsa. Facebookissa ajatuksia ilmaistiin asiallisesti, epäasiallisesti tai sitten vain tykättiin.
Televisiouutisissa haastateltiin myös kahta uussuomalaista: molemmat olivat kiitollisia, että saivat äänestää. He halusivat pitää vaalisalaisuuden; tosin toiselle näytti olevan samantekevää, kumpi mainioista kandidaateista voittaisi.
Tulos tiedettiin etukäteen. Oli kuitenkin erinomaista, että saimme tutustua tulevan presidenttimme arvomaailmaan hänen itsensä sekä asiantuntijoiden esittämänä.
Puheviestinnän professori Pekka Isotalus ei kuitenkaan usko, että presidentiksi tultiin pelkällä imagolla. Mielikuvan takana ovat vuosikymmenten julkisuuden lisäksi todelliset teot ja tapahtumat.
Journalistisessa Julkinen sana -radio-ohjelmassa oltiin samoilla linjoilla. Niinistöllä ja Haavistolla ei ollut suuria mielipide-eroja ja molemmat tunnustettiin päteviksi työnhakijoiksi. Istuvaa presidenttiä sen sijaan lievästi kritisoitiin passiivisesta ulkoasiain hoidosta. Toki Tarja Halonen on johtanut tärkeitä globaaleja paneeleita, mutta Yhdysvaltain presidentin hän on viimeksi tavannut vuonna 2002.
Vaikka Haavistoa pidettiin kansainvälisenä sovittelijana, tosiasia on, että Niinistö tuntee pitkältä ajalta huomattavimmat Euroopan päättäjät. Tämä kokemus vastustajalta puuttui.
Suomi on aina ollut ulkopolitiikassaan varovainen, eikä dramaattisia muutoksia viisaaseen taktiikkaan ole havaittavissa. Haloselle piirrettiin Pinocchio-nenä kiinalaisille puhuttuaan, mutta kenestä on järkevää ensimmäiseksi arvostella vieraan valtion ihmisoikeuksia? Epävirallisissa tilaisuuksissa Halonen toki puuttui miljardikansan vääryyksiinkin.
Herrasmiesten ottelu. Kaikki, Paavo Väyrynen mukaan lukien, tuntuivat voittaneen.
Ulla Ahvalo
Kirjoittaja on äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Ylistarosta.
