Norjalainen Karl Ove Knausgård ei ole suomalaisille lukijoille järin tuttu nimi, sillä hänen tuotantoaan ei ole aiemmin suomennettu. Norjassa hän on ensimmäisestä vuonna 1998 ilmestyneestä teoksestaan lähtien ollut luettu, arvostettu ja monesti palkittu kirjailija, jonka teoksia on myös käännetty lukuisille kielille.

Karl Ove Knausgårdin kirjan päähenkilö on Karl Ove Knausgård, jonka elämästä hän kertoo 3000 sivun verran kuutena osana julkaistussa teoksessa. Sen omaelämäkerrallisuus on herättänyt laajaa huomiota ja keskustelua kirjailijan oikeudesta käyttää läheisiään teoksen "materiaalina".

Knusgårdin näkemys on, että kun menee riittävän syvälle omaan itseensä, löytää jotain kaikille ihmisille yhteistä. Ongelma onkin se, että kukaan ei voi pysyttäytyä vain itsessään, omana saarenaan, vaan ympäröivät ihmiset joutuvat tahtomattaan mukaan. Kirjailijalle omaelämäkerrallinen tapa kirjoittaa saattaa kuitenkin olla ainoa vaihtoehto.

Sarjan ensimmäinen osa keskittyy kertojan nuoruuteen, isäsuhteeseen ja isän kuolemaan. Perheen lapset elävät ja toimivat isän mielialojen mukaan, joita on osattava ennakoida ja tulkita.

Lukijalle isä jää arvoitukselliseksi kuten on jäänyt Karl Ovellekin. Hän ei ymmärrä, miksi isä suhtautuu häneen joskus julmasti, joskus välinpitämättömästi. Vakavuuden ohella kertoja katselee taaksepäin nuorta itseään ja nuoruuden kokeilujaan hienoisesti hymyillen.

Perheyhteyden hajottua isä katoaa Karl Oven ja hänen veljensä elämästä aina vain kauemmaksi omaan, yhä tuhoisammaksi muuttuvaan maailmaansa. Vaikuttavimmaksi muodostuu teoksen jälkimmäinen osuus, raadollinen ja mitään säästämätön kuvaus oloista, jotka isä kuoltuaan jättää jälkeensä ja joita veljekset vihan ja rakkauden, surun, halveksunnan ja pelonkin vimmalla yrittävät korjata ennalleen.

Knausgårdin kerronta on äärimmäisen tarkkaa ja yksityiskohtaista. Toisaalta se vahvistaa tekstin todentuntuisuutta, toisaalta jo pelkästään se muuttaa omaelämäkerrallisen kerronnan fiktioksi, sillä niin tarkasti ei kukaan voi menneisyyttään muistaa. Arkisten yksityiskohtien ja tavallisen elämän kuvauksen takana on vimma, karu voima, joka lataa tekstin täyteen merkityksiä.

Teos vangitsee ja vie mukanaan, avaa oven yhden ihmisen maailmaan ja pään sisään. Tapahtumien kerronnan lomassa kertoja pohdiskelee suuria kysymyksiä, kuolemaa, maailman ja kirjallisuuden olemusta.

Teoksen kuudesosan lukeminen ja arvioiminen on tietenkin eri asia kuin kokonaisuuden. Tuntuu, että moni asia jää vielä auki, odottamaan selvittelyä. Toivottavasti myös teoksen muut osat suomennetaankin kiireen vilkkaa.

HANNELE PUHTIMÄKI