Cabella (Gwen Anslow) on 19-vuotias kaunotar. Hän on elänyt Max-sedän luona niin kauan kuin muistaa. Oikeita vanhempiaan hän ei ole koskaan tuntenut. Kun Max kuolee, tämä jättää Cabellalle vanhan avaimen. Millainen salaisuus avaimen taakse piiloutuu? Sitä neito lähtee etsimään päätyen haikeamielisenä Italiaan. Avain sopii mystisen, rapistuneen, aution talon oveen. Vaatekomeron vaatteet istuvat hänelle ihmeellisen täydellisesti.
Cabella kokee erikoisia hetkiä aika ajoin ilmestyvän lapsikummituksen kanssa. Pikku hiljaa Cabella sopeutuu kylän elämään ja saa uusia ystäviä. Kolmen paikallisen sisaruksen kanssa vietetty aika on vapauttavaa, ja monet salaisuuden kiemurat alkavat avautua. Kun läheisessä linnassa järjestetään juhlat, moni romanttinen haave on lähellä toteutua.
Avain Italiaan on kansainvälinen tuotanto, jonka ohjaaja ja käsikirjoittaja Rosa Karo sekä musiikin säveltäjä ja tuottaja Tuomas Kantelinen ovat suomalaistiimin kantavat voimat.
Elokuva on niin sanottu taide-elokuva, draama, joka poikkeaa täysin valtavirtojen kertakäyttöisistä tusinatuotannoista. Oikeastaan ei ole ihme, että elokuvaa ei nähdä ensi-illassa yhdessäkään eteläpohjalaisteatterissa.
Avain Italiaan on erittäin kauniisti kuvattu nykyaikainen romanttinen kertomus, jossa on outoa sadunomaisuutta. Kohdeyleisö ovat nuoret naiset, joille Karo on halunnut tarjota romantiikkaa ja arvoituksia.
Karon kevyehkösti toteuttama käsikirjoitus ja ohjaustyö kantavat hetkittäin mukavastikin. Minimalistinen näyttelemistyyli on hyvä valinta. Mutta teos kaipaa intensiteettiä, jotta katsojan ote ei pääsisi herpaantumaan, kuten nyt tapahtuu hieman liian usein. Ainekset sykähdyttävämpäänkin nuoren naisen kasvutarinaan olivat käsillä; rakkaus, salaperäisyys, jännitys ja henkien voima ovat rakennusainekset, joiden palaset eivät aivan loksahtaneet kohdalleen. Mystisten tapahtumien ketjua siivittää Tuomas Kantelisen tunnelmaan sopiva musiikki.
Puutteista huolimatta on hienoa, että Avain Italiaan on menestynyt erittäin monilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.
MARITA NYRHINEN