Takakansi kuvailee Risto Ahdin (s. 1943) Metsien mies -kirjaa vakavahenkiseksi hupaelmaksi ja filosofiseksi saduksi. Sitä voisi luonnehtia myös kehityskertomukseksi, jossa Ahti tapansa mukaan liittää idän uskontojen perinnettä läntiseen mytologiaan.

Päähenkilö on Lammilla syntynyt Lauri Lusi, jonka kasvua ihmiseksi Ahti kirjassaan kuvaa. "Mikä oikeus meillä on jäädä miehiksi ja naisiksi, puolitiehen. Joskus on syytä kasvaa ihmislapsesta ihmiseksi", Ahti julistaa.

Lauri on geeniensä, sukunsa, kotiseutunsa, annettujen normien, kansanuskomusten ja populaarikulttuurin tuote, samastunut ja leimautunut. Nimi on niitattu häneen kuin mainos lauta-aitaan. On sukuunsa tullut, isoisänsä näköä.

Yliopistovuodet kuluvat lähinnä Kosmoksessa, ja naimisiinkin hän menee, kun se on tapana ja alaruumis käskee. Huumaa kestää hetken, eikä paluu Helsinkiinkään enää onnistu. Vaimo on kuitenkin sillä välin löytänyt lohduttajan, parin vihkineen papin.Myytyään humalapäissään tilansa naapurilleen Lauri pakenee Evon metsiin, tapaa lapsuutensa ottosisaren Ainon ja löytää tämän avustamana ihmisen itsessään. Lopulta hän ajautuu taas kaupunkiin, ihmismetsään ja töihin kirjastoon.

Taiteilijaprofessorin teksti on usein aforistista, mietelmiksi kiteytyvää, mutta siihen lomittuu myös tekijän omia runoja, runo- ja muita kirjallisuussitaatteja ja iskelmätekstejäkin. Kirjan huumori syntyykin yhteismitattomien tekstien rinnakkaisuudesta.

Kirjan keskeisin kuvio on kuitenkin itsenäinen ajattelu, jota Ahti hieman opettajamaisesti peräänkuuluttaa. Ihmisten aivoissa on hänen mielestään niin paljon ulkoaopetettuja arvoja ja arvostuksia, sosiaalisia lakeja ja sovittua estetiikkaa, ettei sinne mahdu juuri muuta.

Kaduille keräytyneet kansanjoukot haluavat vapautta ja tappavat keisarin ja jumalan, mutta itsessään elävää hirmuhallitsijaa he eivät Ahdin mukaan ikinä pysty tappamaan, sillä heidän on pakko noudattaa lauman tahtoa. Vapaan ihmisen kohtalona on jäädä lauman ulkopuolelle.

LEENA TUOMELA