Charlie Chaplinin klassikkoelokuvat Chaplinin poika (1921), Nainen Pariisissa (1923), Kultakuume (1925), Sirkus (1928), Kaupungin valot (1931), Nykyaika (1936), Diktaattori (1940) ja Parrasvalot (1952) muodostavat kahdeksan elokuvan herkullisen dvd-sarjan, josta voi koota lahjapaketin. Elokuvat ovat koteloissaan kätevästi sekä dvd- että blu-ray-formaatissa.

Chaplinin uran alkutaival osui mykkäelokuvan aikakaudelle. Hän omaksui täydelliset taidot välittää komediallisia tarinoita kuvan välityksellä. Kun 1920-luvun lopulla ilmestyi ensimmäinen äänielokuva ja se yleistyi nopeasti, Chaplin porskutti vastavirtaan. Niinpä hän teki mykkäelokuvia vielä vuosia sen jälkeen, kun äänielokuvat olivat jo arkea.

Chaplin päärooliksi muodostui Pikku kulkuri, köyhä ja huvittava hahmo, joka joutui yllättäviin ongelmatilanteisiin ja selviytyi keppostellen. Yleisö piti kulkurihahmosta, jonka ansiosta Chaplinin ura vakiintui.

Sarjan elokuvat ovat etupäässä mykkiä ja useimmissa esiintyy Pikku Kulkuri. Kultakuumeeseen on lisätty kuvailevaa dialogia, jonka tosin puhuu Chaplin itse.

Nainen Pariisissa eroaa Chaplinin muusta tuotannosta: se on draama, Chaplin ei esiinny kulkurina, eikä häntä muutenkaan juuri näy. Diktaattori oli Chaplinin ensimmäinen varsinainen äänielokuva, joskin vitsikkäällä tavalla. Parrasvaloissa myös lauletaan.

MARITA NYRHINEN