Kampanjan kone lähti käyntiin myös Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Johanna Aution mukaan. Hän kiitteli tulosten selvittyä osastojen tekemää hyvää vaalityötä.
-Hurmiota ei tosin löytynyt.
Autio toteaa, että puolue joutui lähtemään vaaleihin takamatkalta, sillä ehdokasasettelu meni pitkälle syksyyn.
-Tositoimiin päästiin vasta syksyllä.
Usko ehdokkaaseen oli kuitenkin kentällä luja. Aution mukaan Lipponen oli loistava ehdokas, ja hänen ajamansa arvot tällaiseen aikaan tärkeitä. Lipposen selkeillä mielipiteillä oli Aution mukaan paras kuluttajansuoja näissä vaaleissa.
-Väki kyllä innostui, sen aisti kentällä. Saimme loistavan ehdokkaan. Ehkä gallupit ohjasivat lopulta äänestyskäyttäytymistä.
