-Aikataulut on laadittu niin tiukiksi, että kerrankin avustaja kysyi, voinko varmasti olla kolme tuntia niin, etten pääse vessaan. Sanoin, että tässähän tämä seurapiirirakko kehittyy.Ennen Vaasaa Essayah´lla oli takanaan keskiviikkona kahdeksan tilaisuutta. Hän kantoi mukanaan esitekassia, tietokonetta, puhelinta ja laukkua. Kädet kyllä venyivät, hymy pysyi.Illan viimeinen kansan kohtaaminen oli Vaasan kaupunginkirjaston Draamasalissa, joka oli täynnä väkeä.

Salin ovella ehdokas kuiskasi juhlan pääjärjestäjälle Heimo Hokkaselle tutun jutun.

-Missä vessa?Essayah on pärjännyt hyvin tv:n vaalitenteissä. Hän on saanut onnistumisesta palautetta.-Se tosin harmittaa, ettei aina ole päässyt sanomaan kaikkea, mitä haluaisi.

Essayah ei usko, että ihmiset äänestävät vain tv-tenttien tai vaalikoneen mukaan, mutta hän uskoo, että nämä lisäävät hyviä kysymyksiä.

Mediassa menestymiseen on kristillisdemokraatilla myös pakkoa, koska kampanjarahat ovat pienet, vain 70000 euroa.

-Tv tasaa mahdollisuuksia.EU-aika on tehnyt mepistä realistin. Hän tietää, mitä unioni on ja mitä se ei ole.Ääni ei värise kunnioituksesta, kun puhutaan Brysselistä, mutta Essayah myöntää, että on asioita, joista on yhdessä hyvä sopia. Kuluttaja-asiat ja ympäristö ovat tällaisia.Evankelistanakin tunnettu Essayah ei kompastu helluntailaisuuteensa. Hän väistää.-Meitä on moneksi ehdokkaissa. Kirjavaa joukkoa ollaan.

Hän ei hyväksy itsestään myöskään määritelmää "määrätietoinen poliitikko". Hän väittää torpanneensa ehdotuksia nopeasta noususta.

-Ei kiitos. Näin olen sanonut monesti. Olen sanonut myös, että olen kokematon.

Entä puolueen puheenjohtajuus Päivi Räsäsen jälkeen?

-Näin pienessä vastuunkantajien joukossa tällainen kysymys voidaan tietenkin joskus esittää.

Entä harmittaako häntä se, että kokkolainen Bjarne Kallis (kd.) on Sauli Niinistön tukija?

-Ei harmita. Ehkä Bjarne ajatteli estää spekulaatiot itsestään ehdokkaana. Hän on Niinistön puolesta, ei minua vastaan.

Essayah haluaa olla tässä asiassa hyvin kiltti.Persoonalla on vaalissa merkitystä, sanoo Essayah. Näin uskoivat kannattajatkin Vaasassa.Hannele Laasonen: Essayah on pätevä. Oli hyvä tv:ssä. Pystyi jopa haastamaan muut.

Raija Viljanmaa: Rohkea, selkärankainen, nähnyt paljon.

Terttu Harakka: Realisti ja inhimillinen. Ihana ihminen.

Ulla Huhta: Kun kuulin ehdokkuudesta, valinta oli siinä.

Matti Pesonen: Paras tv:ssä.

Tomi Kaunismäki: Puolue on hyvä ja ehdokas on taitava ulkopolitiikassa. Tietää paljon.

Seppo Itänen: Essayah on linkki kansainvälisyyteen.

Pirjo Rautio