Tungosta, valokuvia, kännykkäkameroita, pieniä ja vähän suurempiakin lahjapussukoita. Halaamaan ei kukaan silti rohkene.

-Millään en osannut etukäteen odottaa, että kiinnostus olisi näin suurta, myöntää Jenni Haukio.

Presidenttiehdokkaiden puolisoilla on ollut aiempia vaaleja enemmän vientiä. Haukio ei lähde arvailemaan yleisempää syytä.

-Meidän kohdallamme se saattaa johtua siitä, ettei puolisoa kuusi vuotta sitten ollut, hän viittaa vasta muutaman vuoden ikäiseen avioliittoon Sauli Niinistön kanssa.

Haukiokiinnosti myös Seinäjoella. Kauppakeskuksen käytävä täyttyi hyvissä ajoin, eikä Cafè Niinistön istumapaikkoja riittänyt kuin ani harvalle.

-Hänestä tulee niin Sylvi Kekkonen mieleen, Kaarina Laine sanoo.

Kirsti Ala-Harja, Kaija Kangas ja Pirkko Uusi-Kauppila nyökkäilevät vieressä.

-Hän on edustava, vaatimaton, miellyttävä, ei ole suuna päänä vaan käyttäytyy hienosti, Haukion jo aiemminkin tavannut Uusi-Kauppila listaa.

Viittaus Sylvi Kekkoseen saa Haukion hiljaiseksi. Hän ei halua verrata eikä rinnastaa itseään kehenkään muuhun.

-Olen iloinen, jos herätän ihmisissä positiivisia mielikuvia.

Herättäähän hän. Kamerat käyvät, kun ihmiset ikuistavat siniseen jakkuun ja pinkkipalloiseen, mustaan puseroon pukeutunutta Haukiota. Hymy ei katoa nuoren naisen huulilta.

-Upeaa, että olette olleet mukana ja tehneet paljon töitä kampanjan eteen, hän kiittää.

Sylvi Kekkosentapaan myös Haukioon hankkinut tunnustusta kirjailijana. Hän on julkaissut kolme runoteosta, ja ne tunnetaan hyvin myös Seinäjoella. Moni haluaa kirjailijalta signeerauksen omaan kappaleeseensa.

-Päiväkirjaa en ole ehtinyt kampanjan aikana pitämään, mutta ehkä kirjaan kokemuksia ylös jälkikäteen, Haukio hieman lupailee.

Julkistamiseen saakkako?

Siihen hän ei ota kantaa, vaikka myöntääkin, että kokemukset saattaisivat kiinnostaa monia.

Kampanja alkaa olla lopuillaan, mutta tärkein on Haukion ja Niinistön perheessä vielä tekemättä. Ääntä ei ole annettu.

-Suosittelen numeroa kuusi, sanoo joku yleisöstä, ja saa Haukiolta kiitokset vinkistä.

Puolentunnin pikavierailuun mahtuu myös lahjoja.

Ritva Oksasen lahjakassista löytyvät laavakivestä tehdyt korvarenkaat.

-Tämä on yhteinen tervehdys minulta ja Aino Suholalta. Tiedämme, että sinä olet taiteen puolesta, hän sanoo.

Kirsti Ala-Harja lähettää Haukion mukana täydennystä ehdokkaalle jo aiemmin antamaansa voimavyöhön.

-Niinhän minä sanoin, että sitten kun ollaan voiton puolella, hän toteaa salaperäisesti.

Kaisu Korpi-Kyynyllä on kädessään pieni enkeli, jonka hän antaa Haukion matkaan.

Lapuan miehillä on mukanaan vähän suurempi paperipussi, josta pilkistää sinimustaa tuliaista ehdokkaalle.

-IKL:n villapaita, miehet paljastavat.

marja tyynismaa