Viikkoa aikaisemminoli härdelli käynnissä. Ihmisiä tuli ja meni, viimeisiä isoja ja pieniä asioita tehtiin sekä jännitys oli aistittavissa.

-Eikös ole siedettävän näköinen? kysyi yksi niistä tytöistä, jotka tekivät seinälle tusseilla keskiajasta aikajanaa.

Siihen on koottu merkittäviä ja kiinnostavia tapahtumia valottamaan, mitä kaikkea keskiajalla tapahtuikaan. Piirtäen on merkitty esimerkiksi Pähkinäsaaren rauha vuonna 1323, Musta surma 1300-luvun puolessa välissä, ristiretket, viikingit ja Kustaa Vaasan kuninkaaksi kruunaaminen vuonna 1523.

-Opettajat antoivat aiheet, mutta itse on saatu etsiä kuvat, totesi opiskelija Laura Rautiainen.

Kuvien piirtäminen seinälle ei ollut helppoa, koska piirtoheittimellä heijastettuja kuvia ei meinattu saada kohdilleen. Lisäksi tarkkana ja vaikeassa asennossa piti olla pitkän aikaa. Piirrokset jäävät seinälle teemapäivän jälkeenkin, kunnes seuraava teemapäivä koittaa.

Teemapäivä onjärjestetty tässä muodossa neljä kertaa aikaisemmin, aina eri teemalla. Päivä on osa kulttuurituntemuksen opintoja. Tarkoituksena on syventää aihetta kokemuksellisen oppimisen kautta.

-Päivään tiivistyy vuoden työskentely. Tämä ei ole mikään kevyt projekti. Viimeisellä viikolla tehdään melko lailla kellon ympäri hommia, sanoi koulutuspäällikkö Riitta Tuokko.

Hän kertoi, että keskiaikateema otettiin innostuneesti vastaan, kuten edellisetkin teemat.

Joukko opiskelijoita puursi keskiaikaisten pukujen parissa. Opetuspisteen väki sonnustautuu niihin tänään. Restauroinnin opiskelija Henna Hagsberg teki teemapäivää varten huppua ja sen alaosaa osaksi vanhojentansseissa käytettyyn mekkoon.

Miten restauroinnin opiskelija päätyi tekemään käsitöitä?

-Tämä on mahtava tilaisuus. Yksin ei tule tehtyä.

Käsitöiden tekeminen ei ole Hagsbergille vierasta, joten mitään traumoja ei ollut ehtinyt tulla.

-Tosin tarkkana pitää olla, että kangas ei mene ommeltaessa ruttuun, pohti hän ompelukoneen äärellä.

Keskiaikateema oli mieluinen.

-Jos saisin valita seuraavan teeman, se olisi gotiikka, vaikka se liittyy keskiaikaan, pohti Hagsberg ja rävähti nauruun.

-Kuvittele niitä linnamaisemia ja muuta.

Hagsbergin mukaan parasta oli yhdessä tekeminen ja keskusteleminen.

-Tulee höpötellyksi muille.

Tuokko mainitsi,että mitään aitoa ei ole.

-Emmekä sitä tavoittelekaan, hän painotti.

Toteutuksessa olivat mukana myös Sedun matkailuala Lapualta ja hiusala Seinäjoelta.

Paikalle oli tulossa ala- ja yläkoululaisia sekä Sedun muiden opetuspisteiden väkeä.

-Kävijämäärä on aina ollut sadoissa.

Tuokko uskoi, että keskiaikainen tori vetää paikallisia ihmisiä koululle.

-Yritetään toitottaa tästä teemasta, että tulisivat käymään.

Jonna vuoto