Joskus puhutaan roskakoridiagnooseista, joita annetaan hankalien potilaiden hiljentämiseksi. Lääkäri ei joko usko diagnoosiin tai pitää sitä ainoastaan merkityksettömänä kuvauksena jollekin oireelle tai oireiden yhdistelmälle.

Siitä, mitkä sairaudet ovat roskadiagnooseja, kiistellään tiiviisti. Joidenkin lääkärien mielestä käytännössä kaikki psykiatriset diagnoosit ovat roskadiagnooseja. Näin kirjoittaa Maija Haavisto kirjassaan, johon hän on pyrkinyt kokoamaan tietoja sellaisista harvinaisista sairauksista, joista harvemmin kuulee puhuttavan.

Jostain syystä kirjasta kuitenkin löytyy myös hyvin tuttuja sairauksia.

Haaviston mukaan monet sairaudet luokitellaan Suomessa "huuhaaksi". Esimerkiksi krooninen väsymysoireyhtymä tunnetaan surkeasti ja monikemikaaliyliherkkyydestä ei puhuta käytännössä lainkaan.

Sairauksien syitä käsittelevässä jaksossa esitellään mielenkiintoinen persoonallisuus -tyyppi, jota kuvaillaan seuraavasti: sulkeutunut, kielteinen, ärtyisä ja murehtii paljon. Noin viidenneksen väestöstä arvellaan kuuluvan tähän joukkoon.

Moni lukija saattaa hätkähtää tässä kohtaa ja kysyä, että minuako tässä kuvaillaan? Haavisto kuvailee monien sairauksien oireita, hoitomenetelmiä ja mahdollisia seurauksia. Samankaltaisia oireita esiintyy useissa eri sairauksissa, ja maallikko jää ihmettelemään, miten oikea diagnoosi saadaan aikaiseksi.

MARKKU LAITINEN