Cha cha chan lempitanssiksi tunnustavan SJK:n jalkapalloilija Aki Sipilän jalkavamma oli joulukuussa esteenä tanssiharjoituksille. Sipilän pari Jenni Torvinen kuitenkin uskoo heidän mahdollisuuksiinsa aina voittoon saakka, vaikka vähäiset harjoittelukerrat huolestuttavatkin. Aikataulujen sopiminen meneviltä nuorilta ei ole ollut helppoa.
-Olemme varanneet salista kaikki lepakkovuorot, Sipilä virnuilee.
Tanssiparin mielestä Sipilän kehitys näkyy etenkin liikkuvuudessa.
-Luulin, että minulla on jalkapalloilijana vikkelät jalat, mutta tanssiin ne eivät riittäneet. Katsokaa nyt näitä länkisääriä!
Seinäjoen lukion rehtori Tuula Lamminmäki murehti jo, kuinka tanssiharjoitukset jatkuvat finaalin jälkeen.
-Tämä on niin mukavaa ja aina löytää jotakin parannettavaa.
Pari aloitti harjoittelun hitaasta valssista, jota pidetään yhtenä vaikeimpana paritanssina. Cha cha cha on Lamminmäenkin suosikki. Lamminmäen opettaja, tanssija Jaakko Panula kuvailee pariaan rytmitajuiseksi naiseksi.
-Lisäksi hän on todella innokas ja säntillinen harjoittelija.
Koreografiat ovat valmiina ja he voivat keskittyä liikkeiden viimeistelyyn, ilmeisiin ja asentoihin. Panulan ja Lamminmäen mielestä kaikki seitsemän paria ovat heidän pahimmat kilpailijat.
Tanssinopettaja Anne Välisaari opetti pareja intensiivisesti heti harjoittelujen alkaessa. Hänen mielestään tähtitanssijoiden kehitys on ollut huimaa ja innostus on vain kasvanut.
-Kunhan tunnelma ei mene paniikin puolelle, koska hauskaahan tänne on tultu tanssin kautta pitämään.
Ennen finaalia tanssiparien harjoitukset jatkuvat sekä omatoimisesti että kahdesti järjestettävillä yhteistreeneillä.
Finaalissa 18.2. parit esittävät viisi tanssia, joista yksi on freestyle-tanssi. Tanssikilpailu on leikkimielinen ja siihen osallistuu yhteensä kahdeksan paria.
Katso video www.klasi.fi
