Turkulaisen teinipojan ja kavereiden bändi This Empty Flow nauhoitti vuonna 1996 albumillisen musiikkia, hajosi ja melkein unohtui. Bändin olemassaoloa jäivät vaalimaan jostain syystä turkkilaiset, eivät turkulaiset. Mutta se on ihan toisen jutun aihe.
Tuo turkulainen teinipoika, Jori Sjöroos, on nyttemmin Suomen ihaillumpia säveltäjiä ja hänen uusi oma yhtyeensä Magenta Skycode tekee loistavaa musiikkia.
2000-luvun mainioista tekemisistä huolimatta Sjöroosin taika oli parhaimmillaan 90-luvun ankeina vuosina, jolloin hän teki levyä nimeltä Magenta Skycode.
Kahdeksan kappaleen albumi on tunnelmaltaan yhtenäinen synkkä vaellus, joka silti onnistuu kaikessa lohduttomuudessaan lohduttavan kuuntelijaa. Levyllä lauletaan kuolemasta, kuihtumisesta, yksinäisyydestä, alakulosta, toivottomuudesta, näköalattomuudesta... tai en ole varma lauletaanko, mutta ainakin niistä aineksista kappaleet on tehty.
Mikään ei riko illuusiota pimeästä, jossa valo on korkeintaan yksinäinen pilkahdus, tähdenlento tai kylmä neonvalo. Vielä itseään etsivien, mutta totuuden mielestään löytäneiden nuorten miesten ehdottomuus on kaunista.
Kappaleiden tempo on hidas, kaiut ovat pitkiä ja laulu välinpitämätöntä, mutta silti täynnä tunnetta. Missään vaiheessa ei kiirehditä minnekään. Basistin voi kuvitella lavalle roikottamaan soitintaan polvissa, laulaja Sjöroosin pitämään kaksin käsin kiinni mikrofonista silmät suljettuina. Savutehosteetkin kiemurtelisivat hidastetusti.
Populaarimusiikkia tuntevalle tunnelmaa voi kuvata The Curen kautta: tältä The Cure kuulostaisi avaruudessa.
Sjöroos itse on sanonut, että koki eräänlaisen taiteellisen täyttymyksen saatuaan valmiiksi kappaleen Sweet Bloom of Night Time Flowers. Minulle levyn kahdeksasta täydellisestä kappaleesta täydellisin on Towards Distant, jossa The Cure kohtaa 2001: Avaruusseikkailu -elokuvan ja kosmonautin tulevaisuudesta. Kappaleen tunnelma on scifimäinen, mutta sen maailma on silti teinipojan makuuhuoneen kokoinen, vapaa ja ahdistava samaan aikaan.
Turkulainen kaverini Jani tunsi aikoinaan Jorin kautta rantain, ja vinkkasi Sjöroos-uskoon hurahtaneelle, että miehen aiemmassa tuotannossa on tämä karunkaunis helmi. En ollut uskoa korviani, kun levyn sitten kuulin. Teinivuosista oli jo aikaa, ja olin siinä luulossa, että vanhalla iällä ei voi enää löytää Maailman Parasta Levyä. Mutta siinä minä olin jo yli 25-vuotiaana täydellisen musiikin äärellä. Se oli ihmeellistä. On edelleen.
Hannu Purola
