Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa, sanotaan. Tänä päivänä on mahdoton sanoa, ovatko oravannahat aikoinaan aiheuttaneet samanlaista loiskiehuntaa kuin nykyinen taloudellisen arvon mitta ja valtioiden virallinen maksuväline eri tilanteissa saattaa tehdä.
Muuan erityisen viisas mies sanoi kerran: "Raha on hyvin latautunut asia." Hän oli niin oikeassa, kuin vain oikeassa olla voi. Onpa kysymyksessä eurooppalainen valuuttakriisi, perunkirjoitustilaisuus tai kiistanalaiset ylityökorvaukset työpaikalla. Jos tunteet eivät aivan valloilleen ryöpsähdä, niin läheltä liippaa monessa tapauksessa.
Raha edustaa nykypäivässä arkaaista kilpailua, jota esi-isämme luolamiehet ovat käyneet saaliista metsällä, kun oma (ja oman perheen, ryhmän tai heimon) suu on ollut lähempänä kuin kontin suu. Eikä vielä tuossa vaiheessa ole ollut olemassa yhteiskuntaa, joka olisi tasoittanut kitkaa aiheuttavia pintoja ja organisoinut muonanhankintaa järkiperäisemmäksi.
Samaan kilpailuun palautunee ankara, harrastusmuotoinen säästäväisyys. Hyveenä pidetty ominaisuus on välttämätön, kun ympäröivä maailma latoo pöytään karuja tosiasioita. Mutta meneekö säästäväisyyden hyve jo mässäilyn synnin puolelle silloin, kun kaiken toiminnan tavoitteena on ainoastaan ja vain omien tai yhteisten varojen säästäminen pelkän säästämisen vuoksi?
Tasapaino voisi hyvän olon kannalta olla kaikkein tavoiteltavin niin raha- kuin muissakin elämän ilmiöissä. Rahaa tai ei, tärkeintä, että asiat ovat pääpiirteissään mallillaan.
Seppo Pönkänen
Kirjoittaja korostaa keskitien kultaisuutta
