Sähkökatkoksia voisi välttää paremmin kaatamalla puut linjojen viereltä. Jotkin taloudet olivat päälle kaksi viikkoa ilman sähköjä. Se on pitkä aika. Ruokia meni pilalle, koska jääkaapit lämpenivät ja pakastimet sulivat.

Puhelimetkaan eivät toimineet kaikkialla. Mitä, jos silloin olisi tapahtunut jokin onnettomuus, eikä olisi pystytty soittamaan hätäkeskukseen. Toivottavasti tästä myrskystä opittiin varautumaan paremmin tulevaisuudessa.

Minun kylässäni sähköt tulivat onneksi takaisin jo noin 13 tunnin päästä. Mutta seuraavana päivänä ne lähtivät vielä noin viideksi tunniksi, meidän harmiksi.

Tapaninpäivänä tuli myös paljon muita myrskytuhoja. Metsiä kaatui tosi paljon, ja vieläkin on joissain paikoissa sähköjohtoja poikki. Puita voi olla vaikea myydä, koska tuulen kaatoja on nyt niin paljon myynnissä. Hinnatkin saattaa tippua, ja kaikkia puita ei ehkä voi myydä, koska ne ovat halkeilleet.

Elias Pitkäkoski

Isojoen koulukolmio, 8B