Maatalousyrittäjillä matka ladulle venyy pisimmäksi, eli keskimäärin 6,5 kilometriin. Kaupunkimaisessa kunnassa latuja löytyy lähimpää. Pitoa pääsee testaamaan keskimäärin 2,3 kilometrin päässä.
Hiihtotaidot eivät tutkimuksen mukaan ole suomalaisilta kadonneet. Hiihto sujuu 98,4 prosentilta väestöstä. 15-24 -vuotiaiden ryhmässä luku on 96 prosenttia.
Ulkoilutilastot 2010 mukaan suomalaisesta aikuisväestöstä 96 prosenttia harrastaa ulkoilua keskimäärin 2-3 kertaa viikossa. Kertoja karttuu keskimäärin peräti 170 vuodessa.
Ulkoiluharrastusten suosio on muuttunut kymmenessä vuodessa. Sauvakävelystä on tullut uusi laji.
Suhteellisesti eniten suosiotaan ovat lisänneet juoksulenkkeily, retkiluistelu ja taitolajeista muun muassa kalliokiipeily ja golf. Kalastuksen suosio on alkanut lievästi laskea.
